keskiviikko 3. elokuuta 2011

Päiväni murmelina...

Eli siinä elämä pähkinänkuoressa... Päivät kuluu mutta mitään uutta ei tapahdu ainakaan viikolla. Aamulla ylös klo 9, host-tyttö kuntoon ja tennikseen klo 10. Host-poju yleensä jää isukin kanssa kotiin löhöämään. Palaan kotiin, syön aamiaista, haen tytön klo 11. Sitten ehkä tiskejä tai pyykkejä, pakkaan lounaan ja lapset (ja kenties joku niiden kaveri) ja minä lähdetään Walpolen uima-altaalle. Sinne saavutaan 12-12.30 ja hillutaan siellä n. klo 16 saakka kunnes joko lähdetään suoraan kotiin tai heitetään tyttö karateen (16.30-17.30). Sitten kotiin, pyörintää, ruokaa jne. Ja sitten jossain vaiheessa olen vapaalla. Rinse and repeat maanantaista torstaihin. Perjantaina en yleensä tee hirveästi mitään, useimmiten kotitöitä ja jotain. 

Jotain mainitsemisen arvoista sentään on tapahtunut, tällä viikolla: Maanantaina host-isä päätti liittyä seuraan altaalle hetkeksi, ja aiheutettiin sekasorto. "Center pool" on varattu 12-13 "aikuisuinnille", eli kaikki eläkeläiset lilluvat siellä, ja lapset eivät saa olla altaassa. No, me tempaistaan itsemme sinne, ja lapset odottelevat altaan reunalla. Host-isä, 43v, ottaa vauhtia ja hyppää ihan pokkana "pommin" altaaseen! No, kaikki tietysti kauhistuivat ja vetivät herneet nenään. Host-isä vain ui ilkikurisesti hymyillen. En tietysti voinut olla pelkuri, joten n. 5min myöhemmin minä juoksin ja hyppäsin samanmoisen taidonnäytteen kanssauimareiden iloksi. Ja taas tuli kauheat valitukset. Turha valittaa, me ollaan molemmat aikuisia! Ja kyseessä oli "aikuisten tunti". Jälkeenpäin repeiltiin täysillä... =D Jälleen yksi syy miksi tämä host-perhe on paras! 

Viime viikonloppu meni Wompatuck State Parkissa telttaillessa C:n kanssa. Löhöttiin, grillailtiin ja lauantaina käytiin Nantasket Beachilla uimassa. Ihan perus settiä. Paitsi että sunnuntain vastaisena yönä pesukarhu tuli raapimaan telttaa!!! Hyi! Onneksi saatiin ajettua se pois! Inhottavia elukoita kertakaikkiaan nämä tyypit. Sunnuntaina vietettiin joku 4h Dedham Mall:illa, ihan vaan ikkunaostoksilla. Käytiin läpi kaikenmaailmaiset huonekalukaupat ja lelukaupat ja paikallinen K-Rautakin. Ja sunnuntai-iltana kävin saksa-T:n (tai C:n, miten sen nyt ottaa), ja aussi-M:n kanssa Patriot Placella, syötiin Bar Louiessa ja käytiin sen jälkeen katsomassa Crazy, Stupid, Love. Oli ihan hauska leffa kyllä! Ja oli kiva ilta tyttöjen kanssa! 

Nyt on jo keskiviikkoilta, eli huominen mennään vielä tuttua settiä, tennis, allas, koti, ruoka, ja perjantaina onkin täysi päivä. Aamulla täytyy herätä aikaisin viemään uskollinen "Ravi" 10000 mailin huoltoon (maileja on jo yli 11k, hups!) klo 8, ja siellä vierähtää sellaiset 1,5h. Sitten kotiin, lapset autoon ja vien heidät Plymouthiin isovanhempiensa luokse. Pari tuntia vietän heidän kanssaan rannalla tms, ja sitten jätän heidät sinne viikonlopuksi. Paluu "sivistyksen pariin", C mukaan ja näillä näkymin suoraan Bostoniin käymään. Perjantai-illasta ei ole vielä tietoa. Eikä lauantainkaan suunnitelmat ole ihan tarkkoja vielä. Sunnuntaina taitaa taas kutsua Rhode Island ja Narragansett Beach. Ihan jees viikonloppu edessä, siitä olen varma. =)

Loppuun seuraava kohta 30-listasta:

Day 5: Ideal Future Career

Hmm... No tietysti supersankari. Tai sängyntestaaja. Tosin koulutus on matkailualalta, joten joku siihen liittyvä homma olisi tietysti ihan kiva... Emmäätiiä. Olen vasta 24 (hyh, enää 2kk jäljellä kunnes neljännesvuosisata täyttyy!), tarttiskos mun nyt jo tietää? Ei kai? Äh, kyllä se sit selkenee joskus... =D

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Ajan kulumista ei voi estää...

Siis on tämä nyt yks pirskatti kun aika juoksee niin kovaa tahtia! Ajattelin että juuri bloggasin, ja ei hitsi, viikko meni taas niin että vilahti! Perjantaina tulee täyteen 8 kuukautta siitä kun laskeuduin JFK:lle... Juuri kun oli vasta joulu... Ensi viikolla on elokuu... Mihin tämä aika oikein menee...

Tänään yritin tehdä vähän virallisia hommia koneella. Mutta Cultural Caren Intranetin extension-osasto ei halunnut tehdä yhteistyötä. Ja siis jos jollekulle ei vielä ole selvinnyt, niin kyllä, meinaan pidentää vuotta 9 kuukaudella, eli jos nyt Suomeen joskus vielä eksyn (sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä sitä keksii... ;) ), niin tämä tapahtuu aikaisintaan elokuussa 2012. Huomenna soittoa program directorille, niin saan omalta osaltani homman hoitoon, perhe on jo oman osansa tehnyt. Eli ei ihan vielä tarvitse miettiä tavaroiden lähettämistä jne. Mutta kaksi kolmasosaa ensimmäisestä vuodesta on jo kulunut! Nyt osaan jo ajella eksymättä pitkin poikin Walpolea... =D

Viikonloppu oli ihanan chilli, hengailtiin C:n kanssa Walpolessa ja ympäristössä, ja lauantaina käytiin Walpolen Center Poolilla, ja saatiin seuraa Wellesleyn omasta suomi-L:stä. =D Siellä kärvennyttiin pari tuntia, kunnes minä ja C käytiin Taco Bellin kautta ja tultiin vahtimaan host-lapsia pari tuntia. Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa Bostonissa, ja oli mielenkiintoista nähdä mm. Paul Reveren ynnä muiden haudat Boston Commonin vieressä. Viikonloppuna tutustuin C:n avustuksella myös periamerikkalaiseen traditioon nimeltä Four Loko. Kiinnostuneet voi googlata... Hauskaa oli! =P

Tänään heräsin tuttuun tapaan klo 9, mutta talo olikin tyhjä. Host-isä pisti viestiä "Mulla on lapset, me heitetään K (tyttöystävä) kotiinsa jne ja sit tullaan joskus 10.30 kotiin". NO VOI SÄÄLI! Hitsi kun tarvitsi maanantaiaamu aloittaa ihan kaikessa rauhassa istuskellen ja aamupalaa kokkaillen... Okei, hoidin kyllä tiskit. Kun jengi palasi kotiin, pakkailin lapsille lounaat ja snacksit ja pelit ja vempeleet ja oltiin jo joskus 11.30 altaalla. Sieltä heitettiin host-tyttö karateen klo 16, eli lapset ehtivät hetken polskia. Oli muuten ihanaa kun oli vain vähän päälle +20 ja pilvistä. Ja myöhemmin alkoi sataa! Ihanan virkistävää! Perjantaina kun oli vaan täys auringonpaiste ja +39... Altailta tosiaan heitettiin host-tyttö karateen ja palattiin host-pojun kanssa kotiin. Sain vihdoin aikaiseksi tulostaa, täyttää ja postittaa "transcript requestin" Harvardiin, joten kohta pitäisi kolahtaa postilootaan (vihdoin... olisin voinut jo 2kk sitten pitänyt lähettää...) viralliset paperit kurssin läpäisemisestä... Hain tytön karatesta, tultiin kotiin, ja host-isä löi rahat käteen, ja saatiin käydä Chipotlessa syömässä päivällistä. Söin taas perus carnitas-salaatin (Guac? Yes please!). Nom nom! Ja siinä se päivä sitten olikin... 

Ja löysin vihdoin silmälasini! Ei ne ollutkaan hukassa kuin jonkun pari kuukautta. Hups. Äiti on varmasti ylpeä. Varsinkin kun paljastan että ne on sen pari kuukautta ollut sängyn alla... Ja kyllä, täytän lokakuussa 25. =D Mutta tosiaan, aika jees maanantai on ollut! 

Tässä kuvasatoa sunnuntailta.... Kuvauskohteena Massachusetts State House...


Ja lopuksi 30 things-listan kohta 4... Hääbiisiä kysellään... Tämä on vaikea. Tosiromantikon valinta olisi The Prodigyn Smack my bitch up, mutta luulen että täytyy valita jotain rauhallisempaa... Coldplaylla on monia kivoja biisejä... Mutta varsinkin jos häät ovat kirkossa, valinta on helppo.

 Day 4: A Song You Want Played At Your Wedding

Elikkäs Erkki Melartinin biisi siellä pauhaisi...






tiistai 19. heinäkuuta 2011

Lomaa ja hellettä...

Humps, viikko meni taas! Melkein joka päivä on ollut yli +30C, eli tällaiselle pohjoismaalaiselle aika tuskaista... Viime viikon rantapäivän jälkeen selkä oli palanut, ja paloi uudestaan (hei haloo, aurinkovarjon alla ei TIETENKÄÄN tarvii aurinkorasvaa...) ja sen jälkeen selkä näyttikin ihan virallisesti Trio-jäätelöltä... Valkoista, punaista ja ruskeaa. Hieno homma kerrassaan. 

Viikko kului nopeasti lasten kanssa touhutessa, oltiin altailla ja käytiin tekemässä kaikenlaista, oltiin puistossa ja jäätelöllä ja muuta "perus kesäsettiä". Torstai-iltana pääsin vapaalle, ja siitä alkoi meikäläisen loma, koska host-perhe lähti New Hampshireen telttailemaan! Ja jatkuu muuten huomisaamuun, vaikka host-perhe iloisena palasi parisen tuntia sitten... Vielä 10h lomaa. Mitäs sitä tekisi? 

Perjantaina C tuli meille ja vietettiin koko loma täällä. Grillailtiin (klo 14, aamupalaksi, kyljyksiä. Loman merkki.), pelattiin Pleikkaria (tietysti! C:n PS3 on täällä hoidossa, hankittiin mm. Rayman ja Red Alert. Ja tietysti Tetristä piti hakata!), katseltiin telkkua ja Netflixistä juttuja, ja ylipäätään vaan rentouduttiin tähän aamuun saakka. Oli mahtavaa olla tekemättä mitään ja olla ihan ilman suunnitelmia ja "go with the flow". Toki käytiin Ikeassa, ja C on nyt kehittämässä suurta intohimoa Daimiin... Ja Maraboun suklaaseen muutenkin... Ja maistatin Fazerin salmiakkipurkkaa (kiitos äiti!) ja sitä ainoaa oikeaa Koskenkorva Salmiakkia, ja en voinut kuin epäuskoisena tuijottaa kun amerikkalainen maistaa, ja sitten hymyilee ja toteaa että "Tää on hyvää!" Saattaapi olla C:n ruotsalais-unkarilaiset juuret jotka vaikuttaa siihen että tykkää salmiakista. Minä kun odotin "Hyihitsitääonkauheetaällöö" ja itseltäni vahingoniloista naurua... En todellakaan odottanut että se tykkäisi! =D

Huomenna palataan back to business kolmeksi päiväksi, ja sitten onkin taas viikonloppu. Massachusettsissa on hellevaroitus päällä melkein koko loppuviikon, taitaapi tarkoittaa sitä että ilmastointi huutaa hoosiannaa ja lasten kanssa ollaan altailla niin paljon kuin mahdollista. No eipä mitään... Ensi viikonloppuna taitaa leirintäalue kutsua taas. Tai no, ei sitä tiedä mitä tulee keksittyä! 


Pistetään tähän loppuun Day 3: 


Day 3: A YouTube Video


On pakko laittaa tämä honey badger-video. Pahoittelut törkeästä kielestä videolla. Tämä video on naurattanut viime aikoina monia...



maanantai 11. heinäkuuta 2011

Mahtava viikonloppu, as usual!

Hupsista, taas on maanantai! Musta tuntuu että suurin osa blogimerkinnöistä alkaa toteamuksella maanantaista, tai siitä että taas on kulunut viikko... =D Tämä viikko ei ollut mikään poikkeus, kun katsoin että viime keskiviikkona olen viimeksi päivitellyt. 

Loppuviikko kului todella nopeasti! Olin edelleen vähän kipeä, kurkku ja korvat vaivasivat vähän, mutta olin tuhat kertaa paremmassa kunnossa jo perjantaina. Perjantai oli täysi työpäivä, kun host-isä oli koko päivän poissa. Lasten kanssa touhuiltiin sitä sun tätä sisätiloissa, kun oli huono ilma. Kun host-isä vihdoin klo 21 maissa ilmaantui kotiin, minä ja C (joka oli täällä chillailemassa ja odottelemassa että pääsen vapaalle, ja ilahdutti lapsia tuomalla mehujäitä, nyt se on ihan pop meidän talossa...) lähdettiin syömään ja leffaan. Käytiin Patriot Placella, Bar Louiessa syömässä (kamalaa musaa, ja mahtavia ilmeitä C:ltä kun söin hampurilaista haarukalla ja veitsellä: "You're in America now, Milla! Put down the knife and fork!). Pahin musiikkikokemus oli ihme mash-up Journeyn Don't stop believing-istä ja jostain Lady Gagan biisistä... Molemmat oltiin silleen "Oikeesti?!". =D Bar Louiesta mentiin 10.30PM näytökseen katsomaan Horrible Bosses. Ja oli kyllä aivan mahtava!!! Siis törkeän hauska! Suosittelen lämpimästi! 

Lauantaina kävin tapaamassa kavereita Walpole Mall:illa ja Wrenthamin outleteilla. Mall:ilta ostin uudet uikkarit, varvassandaalit ja ison pyyhkeen sunnuntain rantapäivää varten. Siellä törmäsin saksa-A:han ja itävalta-K:hon ja chillattiin hetki. Ajelin sieltä suoraa outleteille tapaamaan suomi-L:ää ja hänen "posseaan" pitkästä aikaa. Onnistuin lähtemään sieltä tyhjin käsin! Hyvä minä! Kotiin piti palata ennen klo 17, sillä piti olla töitä. No, ajomatkalla kotiin tuli viesti "Kuudelta vasta". Okei, no ajoin kotiin. Ja siitä sitten tunnin välein tuli viestiä "Me ollaan kohta kotona", "Josko kasilta sitte" ja "Vielä 45min". Loppujen lopuksi host-perhe tuli kotiin klo 20.45, ja illan työtehtävät olivat kuunnella lasten tarinaa päivän tapahtumista, auttaa host-tyttöä kuivaamaan hiukset, ja siinäpä se. Pääsin klo 23, ja lähdettiin C:n kanssa Providenceen. Käytiin  baarissa nimeltä Hot Club, oli tosi kiva baari, suurin osa tilasta oli taivasalla, veden äärellä. Nautin drinkin nimeltä "Grateful Dead", tai jotain, jonka C kertoi olevan paikan erikoisuus... No, kyseessä oli sitten ihan aikuisten oikeasti hardcore-versio Long Island Iced Teasta... Oli....mielenkiintoista... =D Sieltä sitten lähdettiin yölliselle sightseeing-kierrokselle Providenceen, ja löydettiin mm. puisto/random alue/parkkipaikka, jossa oli isoja koristekiviä, ja siinä todettiin että kiven päällä istuessa toimii ilmainen wi-fi! =D Mahtava löytö! 

Aamuyöstä lähdettiin syömään Denny'siin, ja CVS:stä haettiin aurinkovarjo ja muuta sälää, ja otettiin suunnaksi Narragansett Beach. Oltiin rannalla klo 6 aamulla! =D Ei mitään, viltti hiekalle, aurinkovarjo pystyyn ja unta kaaliin. Nukuttiin varmaan joku 3-4h, eikä huomattu ollenkaan että ranta oli sillä välin täyttynyt ihmisistä, ja varmasti jokainen oli kuullut meidän kuorsaukset... No, eipä mitään... =D Vietettiin koko päivä rannalla, uitiin, syötiin, nukuttiin ja chillailtiin. Täydellinen rantapäivä! Ja aaltojakin oli, tällaiselle Itämeren rannalla kasvaneelle kunnon Atlantin aallot ovat aika eksoottisia. =) Ilta puoli kahdeksan aikaa lähdettiin kotia kohti, ja käytiin Texas Roadhousessa syömässä. On kerta kaikkiaan mahtava ravintola! Ja maistoin "fried pickles"... Oli tosi outoa, tiedät syöväsi suolakurkkua (hyiiii), mutta se ei maistu suolakurkulle! Weeeeird... Ruuan jälkeen olikin aika palata kotiin, rentoutuneena, palaneena ja täynnä hyvää ruokaa. Oli kertakaikkiaan täydellinen sunnuntai! 

Tähän loppuun heitän pari kuvaa sunnuntailta...


Keskipäivällä ranta vähän tyhjeni hetkeksi, mutta muulloin se oli täynnä jengiä!


Ennen kotiinlähtöä...


Rantaa riitti....

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Pitkä viikonloppu ja sairastelua!

Heipä hei taas. Ajattelin aikani ratoksi taas päivitellä blogia.... Nyt kun on hetki hiljaista ja rauhallista. Viikonloppu oli pitkä mutta kului tosi nopeasti! Perjantaina lähdettiin klo 15 maissa telttailemaan C:n kanssa. Käytiin ruokakaupassa yms matkalla, ja päädyttiin taas Wompatuck State Parkiin. Grillailtiin ja nautiskeltiin vapaasta viikonlopusta, ja lauantaina haettiin C:n kaveri D mukaan kekkereihin. Oli tosi hauskaa! Lauantai-iltana tosin iski kamala tauti päälle, kurkkuun sattui jne. No, siitä lisää myöhemmin... Sunnuntaina käytiin pikainen reissu Walpolessa ja Bostonissa, haettiin mun luotettava Rav4 alle ja noudettiin itävalta-K lentokentältä, ja sitten palattiin takaisin leirintäalueelle. Maanantaina olikin jo aika pakata tavarat ja teltat kasaan ja lähteä Bostoniin viettämään USA:n kansallispäivää, 4th of July:ta. 

Koko viikonloppu oli tosi kuuma, ja maanantainakin oli varmasti +35. Vietettiin pari tuntia Prudential Centerissä C:n kanssa, selailtiin kirjoja Barnes&Noblessa ja lähinnä nautittiin siitä että oltiin sisätiloissa jossa oli ilmastointi. Sieltä sitten illemmalla Charles-joen rannalle ja löydettiin hyvä paikka Cambridgen puolelta, jossa sitten seurattiin ilotulituksia. Olin sunnuntaina kipeä ja maanantaina jo tosi kipeä, en saanut nieltyä enkä syötyä/juotua ja hengittäminenkin oli vaikeaa... Sieltä sitten ilotulituksien jälkeen lähdin suoraan kotiin. 

Yöllä en taaskaan saanut kunnolla unta. Tiistaina ajelin host-tytön tennisharkkoihin ja päätin autossa vilkaista peilistä kurkkua... Ja se näytti joltain kauhuelokuvan kohtaukselta! Siis kurkku sai kyllä Freddy Kreugerin ihon näyttämään "vähän ärtyneeltä", niin kamalassa kunnossa se oli!  Ei ihme että oli vähän heikko olo, kurkku oli kipeä ja korviinkin koski... Päätin sitten lähteä suoraa tietä sairaalaan tennisharkkojen jälkeen, ensiapuunhan on helpointa mennä. Pääsin suoraan hoitoon, sairaala oli tosi hieno (Caritas Norwood), henkilökunta superystävällistä jne. Tunkivat pumpulipuikon kurkkuun, ja totesivat että virus se siellä peitteitä kehittelee, eli ei antibiootteja vaan steroideja. 2,5 pientä vaaleansinistä pilleriä myöhemmin ajelin kotiin ja panadolit huiviin ja nukkumaan. Heräsin iltapäivällä/alkuillasta ja olo oli jo paljon parempi. Kävin sitten IHOP:ista hakemassa ruokaa, sillä päätin että kun en ole 28h syönyt mitään, ja kipeäkin olen, niin mikä tahansa on sallittua. Tilasin take-outina kinkku-peksu-juusto-munakkaan ja pannarit (ekstravoi ja -siirappi, kiitos!) ja palasin kotiin mussuttamaan. Munakas oli vaikeampi syödä, mutta letut siirapilla ja voilla höystettynä tuntuivat kuin halaukselta kurkussa. Nam nam! 

Viime yönä sain jo kunnolla nukuttua, ja tänään on jo todella paljon parempi olo. Eiköhän elämä voita taas! =) Ja hyvä puoli pitkästä viikonlopusta ja sairastelusta on se, että nyt on jo keskiviikko-ilta! Huomenna ja perjantaina on pitkä päivä, sitten vähän paussia, lauantai-ilta töissä ja sunnuntaina taidetaan laittaa nokka kohti rantaa. Ei vielä tiedetä minne joudutaan, ehkäpä Newport, RI, mutta se on varmaa että hauskaa tulee olemaan joka tapauksessa! Pistän tähän loppuun kohdan 2 siitä 30 things-listasta. Yritän laittaa joka päivä yhden jutun, mutta en kyllä uskalla luvata että muistan. =)

Eli kohta 2: Day 2: A Picture Of Your Favorite Animal

No, senhän on tietysti pakko olla laiskiainen! Chillimpää otusta saa etsiä! =D Kuva on Googlesta. 


Ja loppuun muutama kuva viikonlopusta! 


Leirielämää, cheddarwurst & pihvi!


Maisemat Charles-joen ylittävältä sillalta illalla...


....ja vielä vähän myöhemmin...

torstai 30. kesäkuuta 2011

Viikonlopun suunnitelmat ja 30 things!

Tänään oli taas piiiiiiiitkä päivä... On kyllä tullut töitä tehtyä tänään! On siivottu, uitu, hengailtu, syöty ja sitä sun tätä, aamusta iltaan... No, huomenna onneksi on se odotettu PERJANTAI! Kyllä nyt kesäaikaan elämä on sitä viikonlopun odotusta. Varsinkin kun on luvassa pidennetty viikonloppu erinomaisessa seurassa! 

Suunnitelmissa on tosiaan huomenna iltapäivästä/illasta suunnata pienen punaisen avoauton nokka kohti Wompatuck State Park:ia. Pystytetään teltta, ja loppuilta sujuu tehdessä.....ei mitään. Ei kerrassaan mitään. Siis ei yhtään mitään. On seurueella sen verran pitkä viikko takana (okei, mitäs minä täällä valitan kun toinen on töissä tänään klo 15 alkaen ja lähtee töistä huomenna klo 12....), ja aloitetaan pitkän viikonlopun vietto rentoutumalla. Ehkä vähän drinksua ja ruokaa, that's it! Täytyy toivoa ettei tule taas pesukarhut ahdistelemaan!!! 

Lauantaina saadaan lisää jengiä leirintäalueelle, ja varmasti tulee hauskaa! Kotiin olisi tarkoitus palata vasta maanantai-iltana. Kelin pitäisi olla +30 ja aurinkoa joka päivä! Eli tämän paikan kelit tuntien, aika varmasti, ehkä mahdollisesti, yhtenä päivänä saattaa näkyä aurinko.... Voi myös säätiedoituksesta huolimatta sataa kaatamalla ja olla +12. =D (Tämän kuukauden ylin lämpötila Accuweatherin mukaan on ollut +33 (9.6.) ja pari päivää myöhemmin, 12.6. oli alin, +14. Siinä teille säärulettia kesäkuulle...)

Maanantaina täällä vietetään kansallispäivää, 4th of July:ta. En tiedä suunnitelmista sen enempää, mutta jotkut ilotulitukset olisi tarkoitus tsekata. Samapa tuo, hauskaa on varmasti! Kamera lähtee viikonlopuksi mukaan, ja ainakin Facebookin puolelta tulee löytymään kuvasatoa myöhemmin, kunhan selviän kotiin... =)

Bongasin Janiikan blogista (lueskelen alusta saakka, löytyy täältä: Linkki blogiin ) 30 things-listan, jonka meinasin ryöstää myös tänne Bay State of Mindin puolelle. Ihan näin kesäkuun 30. päivän kunniaksi! Tosin nyt la-su-ma tulee taukoa, että kohdat 3,4 ja 5 tulee sitten ryppäänä myöhemmin! Eli asiaan:

Day 1: A Picture Of The City You Were Born In

Ja mikä muukaan se voisi olla kuin Suomen Turku! Jos Suomessa tulen asumaan, ei ole vaikeaa miettiä missä kaupungissa asuisin. Muita vaihtoehtoja ei ole. =D Ja pistetään tähän kuvaksi ihan itse räpsitty taideteos, kuvauspaikkana Vårdis, Vårdbergsparken, (eli suomeksi Vartiovuorenpuisto, jos nyt joku hullu sitä siksi kutsuu... =D ). Kuvauskohteena tuttu ja turvallinen Turun tuomiokirkko. 


Eipä sitten juuri muuta asiaa ollutkaan! Palaan huomenna asiaan nopeasti kohdan 2 tiimoilta, ja sitten blogi, feissi ja ehkä puhelinkin hiljenee viikonlopun ajaksi. Palailen takaisin ihmisten ilmoille tiistaina, toivottavasti tosi rentoutuneena ja valmiina taas uuteen viikkoon! 

"Until then, you know you love me....

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Telttailu rocks!

Juhannus oli ja meni, ja nyt palataan taas viideksi (okei, neljäksi, koska on jo tiistai) päiväksi arkeen. Viikonloppu oli aivan loistava! 

Perjantaina hengailtiin täällä, kunnes tosiaan oli aika viedä itävalta-K lentokentälle. Ajeltiin hänet sinne klo 3.30 ja sieltä lähdettiin mm. yöpalalle, ja hyvin pikaiseen sen jälkeen aamupalalle. Noin klo 5 aamulla spontaniuden huiput keksivät lähteä telttailemaan! No eipä mitään, käytiin tosiaan Norwoodin McDonaldsissa aamupalalla ja sieltä seitsemäksi Wal-Martin ovia takomaan. Ostettiin teltta, makuualusta (C päätti ettei tarvitse. Aamulla piteli selkäänsä ja myönsi että olisikin tarvinnut. Hahaha!) ja muuta sälää. Etsittiin hyvä camping-alue, valittiin Wompatuck State Park, joka on n. 30min päästä Walpolesta. Ilma oli aivan kamala, kuten juhannustunnelmaan kuuluu. Tihutti, oli harmaata ja kylmää. No tottakai se on aivan ultimate telttailukeli! Haettiin vähän provianttia ja lähdettiin telttailemaan! 

Oli kyllä niin hauskaa, yritettiin sytyttää nuotiota (no ei onnistunut, märkää puuta -> lisää "partionestettä" -> isot lieskat + iloista hihkuntaa -> puut ei syty -> lisää partionestettä jne...). Ja pesukarhu vei meidän vaahtokarkit kun grillattiin makkaraa niissä pienissä liekeissä jotka yömyöhään saatiin pysymään hengissä. Pelästyttiin molemmat pahasti kun oli tosi pimeää ja yhtäkkiä kuuluu nopea ääni ja muovipussi katosi... Mutta ei mitään, saatiin syötyä, juotua ja oli tosi hauskaa. Sunnuntaina palattiin kotiin aamupäivästä. =)

Ja tämä koko kokemus tietysti johti siihen, että palataan samalle leirintäalueelle ensi viikonloppuna! Tällä kertaa tosin vietetään kolme yötä, kun saan maanantainkin vapaaksi (4th of July). Ja C päätti että telttaan on ehdottomasti hankittava ilmapatja. =D Ja ehkä muutenkin valmistaudutaan vähän paremmin, nyt kun varoitusaikaa on päiviä eikä tunteja...

Se siitä, nyt täytyy mennä kokkailemaan lapsille illallista. Palaan astialle taas loppuviikosta!

The Teltta ja tietysti auto. Sopiva välimatka noiden kahden välissä... =D

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Hyvää juhannusta!

Juhannusta pukkaa, mutta eihän se täällä merkitse sen enempää... Me juhlitaan ensi viikonloppuna, kun on 4th of July-weekend! 

Tänään heräsin töihin klo 7, sillä host-pojan kaverin piti tulla tänne klo 7.30. No, ei se sitten tullukaan = päikkärit 8-9. Laittelin aamupalaa, ja sitten pankkiin ja huoltsikalle, ja sitten lähdettiin lasten kanssa Watertowniin tapaamaan heidän isosetäänsä ja -tätiään. Tai mitä nyt olivatkaan. Oli tapahtumarikas reissu, host-poju oksensi ravintolassa, ja hänen kaverinsa valitteli päänsärkyä jne. Muovikassit olivat valmiiksi autossa, mutta onneksi ei tapahtunut mitään enää. 

Nyt chillaillaan kotosalla, odotellaan host-isää, ja toivon mukaan pääsen vapaalle kunhan tämä ilmestyy. Wal-Martiin täytyy mennä, ja tietysti ottaa toiset päikkärit. C tulee tänne töiden jälkeen, ja aamuyöstä ajetaan itävalta-K Loganille. Sieltä takaisin nukkumaan tai ties minne keksitäänkään mennä, ja huomenna olisi tarkoitus viettää päivä rannalla. Ostin Ikeasta Maraboun maitosuklaata ja Daimia, kun C kivenkovaa väittää että Hersheyn suklaa on parasta. Hyi hitsi! Suurin osa jenkkisuklaasta on aivan kamalaa! Tosin Accuweather näyttää olevan eri mieltä rantapäivästä, nettisivu herjaa +25 astetta ja ukkoskuuroja... Ei hyvä! No, onneksi kaikki kaupat ynnä muut aktiviteetit ovat auki, eiköhän me keksitä jotain hauskaa juhannuspäivän kunniaksi. Ja sunnuntaina voisi mennä järvelle arskailemaan! 

Pahasti näyttää siltä että tulee ensimmäinen selvä juhannus vuosikausiin! Pelottavaa! No ei vaiskaan, ihan hyvää vaihtelua! 

Joten Walpole kiittää ja kuittaa jälleen, palailen asiaan ensi viikolla. Ja sikamakeen hauskaa ja turvallista juhannusta sinne Suomeen! =)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Sunnuntai, chillailua ja rantaelämää!

Eilinen oli niin huippu päivä! Ulkona oli todella kaunis ilma, ja päätettiin aamupalan/lounaan (Panera Bread, ihan jees salaatti siellä...) jälkeen lähteä rannalle. Suunnaksi otettiin Hull, Massachusetts ja Nantasket Beach!

Ranta oli (ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta) todella iso! Ja olikin todella ihana hiekkaranta jossa oli pitkälle matalaa. Vesi tuntui ensimmäisellä uintikerralla aika viileältä, mutta en sentään palellut yhtä paljon kuin eräs Floridan ihme, hahaha.... =D Olin ihan unohtanut että olen tosiaan Atlantin rannalla, ja kun vettä meni kasvoille, saikin taas muistutuksen siitä että vesi täällä on vähän suolaisempaa kuin Itämeressä. No, nyt on talviturkki vihdoin karistettu! 

Rannalla viihdyttiin sellaiset 5h, välillä katseltiin ympäriinsä ja käveltiin ja sitten takaisin uimaan. Illansuussa, klo 19 aikaan, vesi tuntuikin jo lämpimältä. Sinne rannalle täytyy kyllä päästä uudestaan. Onneksi se on vain n. 30min ajomatkan päässä Walpolesta. Käytiin kaiken uimisen jälkeen  99'sissa syömässä päivällistä, ja vedettiinkin kunnon ähkyt... Ihan ok ruokaa hyvään hintaan. =) Illasta pyörittiin vielä Walpolessa, ja mm. meidän talon läheisessä Bird Parkissa. Oli kertakaikkiaan rentouttava ja todella hauska päivä, ja paras sunnuntai vähään aikaan, vaikka päivä olikin pitkä, kun palasin kotiin vasta n. 23.30. 

Tänään piti olla ensimmäinen pitkä työpäivä, ja olinkin jo henkisesti valmistautunut 7-17-päivään tms. No, heitin tytön kouluun, ja hengailin kotosalla, leikin vähän pojan ja host-isän tyttöystävän tyttären kanssa, ja host-isä sanoi että pääsen jo klo 15. No, hyvä niin! Ja eikä mitään, klo 13 host-isä ilmoitti että he lähtevät Bostoniin ja olen vapaa tekemään mitä huvittaa. Mahtavaa! Ihan leppoisa päivä siis, ja olen jo kolmatta tuntia vapaalla. Poltin itseni rannalla eilen, joten istuskelen sisällä, ja leffoja meinasin katsella. Limitless on tosi jees! Ja tietysti tapaan "tytöt" illemmalla kun pääsevät töistä. =) 

Nyt takaisin leffan pariin! 

lauantai 18. kesäkuuta 2011

TGIF!

Ajattelin kirjoittaa pikapostauksen, kun on ollut taas hetki hiljaiseloa. Viikko meni tosi nopeasti, ja tämä olikin sitten host-lasten viimeinen kouluviikko. Ensi viikolla siirrytäänkin kesäaikatauluun. No, saanpahan ainakin nukkua kauemmin aamuisin!

Kesäaikataulu tuo myös mukanaan vapaat viikonloput, jee jee! Nyt on jo suunnitelmissa biletystä tyttöjen kanssa perjantaina, ja sitten ehkä lähden jenkki-C:n kanssa New Yorkiin ensi viikon sunnuntaina kääntymään. Päätettiin lähteä, sillä haluttiin chillaamaan Central Parkiin. 

Eilen pääsin jo kahdeltatoista, mahtavaa! Päätin käydä Patriot Placella tsekkaamassa Victoria's Secretin alennusmyynnit, ja löytyikin halvalla vähän alusvaatetta meikäläiselle. Ja Aeropostalelsta hain "lyhyet collegehousut" kesän rientoihin... Sitten tulin kotiin ja siivosin, kävin tapaamassa itävalta-T:tä Starbucksissa, ja sieltä kotiin valmistautumaan illan ohjelmaan. C tuli hakemaan hauskalla pikku avoautollaan ja lähdettiin Allstoniin, suuntana Wonder Bar. Ajeltiin varmaan tunti ympäriinsä etsimässä parkkipaikkaa! Siis kaikki ja niiden isoäiti olivat liikenteessä eilen! 

Käytiin syömässä yhdessä ravintolassa, olisiko ollut nimeltään Kelly's. C söi reuben-leivän, ja en voinut vastustaa muutamaa palasta, oli muuten niin hyvää! Sieltä mentiin Wonder Bariin, ja jengi olikin jo puoliksi siellä. DJ oli tuttu ja lopulta kaikki kaverit olivat siellä. Oli tosi tosi hauska ilta! Musa oli tosi hyvää! Kotiinkin selvisin aamulla... :)

Tänään katselin Bruinsien paraatia telkkarista, Bostoniin odoteltiin miljoonaa ihmistä. Päätin olla tunkematta sinne kaaokseen. Ja 2,5h päikkäreiden jälkeen koen olevani valmis tekemään töitä illalla, varsinkin kun saan C:n tänne leffailtaseuraksi. Should be fun. =)