Yllätysten yö

Mikäs sen parempi otsikko blogipostaukselle kuin erään Matti Nykäsen biisin (ja albumin! vuodelta -92!) nimi! Sillä viime sunnuntai oli yllätysten yö. Tai no, ilta ainakin. Istuttiin kotosalla miehen kanssa, ja yhtäkkiä soi puhelin. No, minäpä vastaan, ja kukapa muukaan soittelee kuin ex-host-isä. Rupesin jo miettimään että mitäköhän asiaa hänellä mahtaa olla, kun ollaan viimeisten 5kk aikana lähinnä harvakseltaan tekstailtu kuulumisia. Kohteliaasti hän ensin kysyi kuulumiset, ja sitten asiaan: heidän nykyinen au pairinsa oli Meksikossa lomalla, ja ilmoitti  sähköpostitse sovittuna lomaltapaluupäivänä, että hän ei tulekaan takaisin, vaan lähtee kotiin Itävaltaan. Ja että avaimet ja puhelin ovat huoneessa. Host-isä kävi tapansa vastaisesti vilkaisemassa au pairin huonetta, ja totesi sen olevan tyhjä. Kaikki tavarat olivat poissa. 

Että näin. Ja tämä tarkoittaa siis sitä, että he ovat seuraavat viikot ilman lastenvahtia. No, hän sitten kysäisi että olisko minun mahdollista palata tuttuun duuniin siksi aikaa kunnes he hankkivat uuden au pairin. Kun nyt edelleen olen työttömänä, niin heidän epäonnensa on minun onneni. Ja tällä kertaa diili on HIEMAN parempi: Ei aamuja, ei öitä, ei viikonloppuja, olen töissä  arkisin 14-18 (tai 19) noin suurinpiirtein. Ekstratunteja jos sovitaan etukäteen, ja ne korvataan tietysti myös. Au pair-auton sain itselleni käyttöön 24/7, jotta voin ajella töihin ja kotiin ja minne nyt huvittaa. Kaupan päälle vanha tuttu työsuhdepuhelinkin. Palkka on sama, mutta tunteja tulee 20-25 sen yhdeksänky....siis 45 sijaan. (Ei kai nyt kukaan au pair joudu koskaan tekemään  minuuttiakaan enemmän kuin 45 tuntia viikossa. Silly me.) 

Tällaista siis meillä. Nyt on ainakin töitä ja tuloja. Palaan bloggailemaan taas viikonloppuna!

Musiikkia arkipäivään...

Nyt ei ole tullut kirjoitettua vähään aikaan, ja en tänään nyt ole oikein bloggailutuulella (ehkä perjantaina eri fiilis), mutta sen sijaan voin tarjota muutaman jotka joko soivat iPhonessa juuri nyt tai tuovat mieleen juttuja täältä Jenkeistä.

Ensimmäisenä Alex Claren Too Close. Jostain syystä tämä vaan toimii. Mahtava fiilis biisissä, vaikka video onkin aika outo. Taitaa olla aika kovassa radiosoitossa ympäri maailmaa (tai ainakin Spotifyssa on suosittu), mutta samapa tuo!

Seuraavaksi jotain aivan muuta. Nimittäin Wu-Tangin humppaorkesteri kappaleellaan C.R.E.A.M. Mieheni on suuri fani, joten kuulen tätäkin biisiä aika usein. Ei mikään huono veisu laisinkaan, mutta ei ihan eka valinta omalla playlistillä. Tämä kuuluu jenkkibiisien listaan, koska tästä tulee mieleen kaikki ghetot ja hämärät tyypit joita täällä näkee vähän väliä. Me asutaan vähän epäilyttävämmän (okei, paljon epäilyttävämmän) kaupunginosan naapurissa, ja siellä kun kävelee iltaisin niin musiikki raikaa ja marijuana haisee. Uskokaa tai älkää, mutta siihenkin tottuu aika nopeasti. Ihmisiä on joka lähtöön. Toki jotkut Suomessakin ajaa torin ympäri ja gangstailee ja kuuntelee Wu-Tangia ja muuta räppiä, mutta sen tyylinen musiikki mielestäni kuuluu enemmän tänne ympäristöihin kuin Lausteen S-marketin parkkipaikalle. (Kyllä, olen turkulainen.). Biisien tarinat kertovat tiettyjen ihmisten arjesta täällä (tai kertoivat, tämäkin klaani on ollut aktiivinen jo kymmeniä vuosia). Niistä asioista ei suomalainen, sosiaaliturvaan ja rauhalliseen elämään tottunut wannabe-Elastinen paljoakaan pysty ymmärtämään. Dolla dolla bill y'all. Ja tämän biisin melodia on muuten ihan paras. 

Sitten on pakko jakaa Toby Keithin American Ride. Hyvin, hyvin amerikkalainen biisi ja video. Katsokaa se. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Siinä näkyy kaikenlaista politiikkaan ja elämään liittyvää kritiikkiä. Ja hei, tämä on tätä "kantri"-musiikkia sitten! (Oikeesti hei. Kantrimusiikki? Kantri?!) No, jokatapauksessa. Tässä tämä taidepläjäys.

Lopuksi vielä IHANA fiilisbiisi. Tämä ei tarvitse mitään selityksiä tai selvityksiä. Ja äiti, jos et tykkää niin samapa se! =D

Tässä viihdettä hetkeksi, yritän palailla loppuviikosta ja kirjottaa enemmän miten täällä menee tällä hetkellä. Elikkä took tu juu leitör!

Vihdoin!!

JEEEE!!! Haastattelu meni hienosti ja green card saapunee postissa n. viikon sisällä! Olin todella hermostunut aamulla ja melkein voin huonosti, kun olin niin stressaantunut. N. klo 14 saavuttiin USCIS-toimistolle paperit ja valokuvat mukana, ja tavattiin meidän asianajaja. Mentiin turvatarkastuksesta läpi ja odotusaulaan. Siellä sitten odoteltiin ehkä 45minuuttia (kun oltiin niin ajoissa) ja sitten aviomies ja asianajaja kutsuttiin sisään. Minut jätettiin odottelemaan odotustilaan vielä. Siinä meni sitten ehkä 10 minuuttia, yllättävän lyhyt aika, kunnes minutkin kutsuttiin haastatteluhuoneeseen. 

Ensin sain toteuttaa taas yhden "Only in America"-jutun, eli sain vannoa valan! Elikkäs piti nostaa oikea käsi ylös ja kuunnella maahanmuuttoviraston tädin kysymys: "Do you swear to tell the truth, the whole truth and nothing but the truth?" (ei muuten sanonut täti "so help me God" tms siihen loppuun, mikä oli mukava yllätys.). Vastaukseksi kelpasi ihan "Yes." Sitten istusin aviomieheni viereen (asianajaja istui meidän takana). Näin että siinä pöydällä oli ainoastaan meidän vuokrasopimus, ei muita todisteita. Sitten alkoi kysymyslista. Piti antaa passi ja muut maahantuloon käytetyt paperit, eli I-94-lomake. Tarkistettiin nimi ja osoite. Sitten tarkistettiin vastaukset eri kysymyksiin, mitä lomakkeissa oli kysytty jo aiemmin (Oletko koskaan ollut/Aiotko koskaan olla: prostituoitu, vakooja, terroristi, kommunisti, moniavioinen jne). Mielenkiintoista oli myös asekoulutusta käsittelevä kysymys, johon virkailija vielä lisäsi kysymyksen, että osaanko ylipäätään käyttää asetta. 

Sitten odottelin että mitä se virkailija oli keksinyt meidän "päänmenoksi", eli mitä vaikeita, parisuhteeseen liittyviä, kysymyksiä minulta kysyttäisiinkään, ja mitä kaikenmaailman todisteita hän haluaisi nähdä. No, ekaksi piti selvittää vanhat osoitteet (vain 2!), sitten että miten tapasimme ja mitä teimme ekoilla treffeillä. Virkailija naureskeli ja oli muutenkin tosi rento (ja oli ollut mieheni kanssa myös). Sitten hän kysyi miten päätimme mennä naimisiin, ja että kumpi kosi tms. Viimeisenä "vaikeana" kysymyksenä hän halusi tarkistaa kenet perheenjäsenet mieheni on tavannut. Olipa hankalaa. Ei haluttu nähdä pankkilappuja, ei postia, ja kuviakin piti melkein pakottaa katsomaan. Loppu oli pelkkää kosmetiikkaa, ja sain käteeni lapun, jossa luki heti ekalla rivillä näin:

"Congratulations! Your application has been recommended for APPROVAL."

Ja kun tultiin kotiin, tarkistin USCIS.gov-nettisivun kautta meidän hakemusnumerolla, että mitäs siellä sanotaan, ja siellä sanottiin seuraavaa:

"On January 8, 2013, your I-485, APPLICATION TO REGISTER PERMANENT RESIDENCE OR TO ADJUST STATUS was approved. You will be notified of the decision by mail. Please check our website at www.uscis.gov for further updates on your case, including when the approval notice is mailed."

Eli näin se homma hoituu! Koko haastatteluun kului ehkä 15-20 minuuttia! Haluan tässä kohtaa huomauttaa, että meidän haastatteluprosessi oli TODELLA epätavallinen. Joillain pariskunnilla voi mennä tuntikausia haastattelussa, ja todisteita pitää olla rekkalastillinen. Joten meillä kävi todella hyvä säkä! 

Nyt alkaa sitten pikkuhiljaa työnhaku ja normaali elämä. Iso JEE sille!

Valokuvia ja vapaaehtoistelua

Kello on paikallista aikaa 1 yöllä, ja meikäläinen lilluu edelleen hereillä. Olen ilta/yötyöläisleski, eli mies lähtee kotoa n. klo 13 iltapäivällä töihin, ja palaa kotiin siinä klo 2 aikoihin, eli jos arkena halutaan viettää aikaa kimpassa, on minunkin syytä elää hänen rytmissään. Blogit on luettu, facebook-pelit pelattu (kun on työtön ja harrastukseton ja autoton, niin Farmville ei loppujenlopuksi olekaan niin tyhmä peli...Kröhöm...), niin voisin vaikka pistää muutaman kuvan tänne, ja vaikka kertoa tämän illan vapaaehtoistyövuorosta. Ja huomatkaa: Mukana on myös random-kuvia!

Meillä oli kaupassa pari viikkoa sitten ruusukaaleja

 ihan luonnollisessa habitaatissaan!

Olen siis toisinaan, kerran, pari, viikossa vapaaehtoisena työntekijöiden omistamassa pikku ruokakaupassa, joka keskittyy luomu- ja lähiruokaan. Työtehtäviin kuuluu kaikki "nakkihommat" ja yleinen hengailu. Yleensä olen siellä 16-20. Aluksi käyn läpi vihannekset ja hedelmät (vanhat veks, uutta tilalle), sitten maitokaapin (täyttöä), ja sitten muuta sälää suoristelemaan ja täyttelemään. Tuohon vuoroon kuuluu myös sulkemishommat, eli tiskit, siistiminen ja niin pois päin. Välillä kaupassa on valitettavasti hyvinkin hiljaista, mutta hupia riittää silti. Tänään putiikkia pyöritti allekirjoittaneen lisäksi naiskollega, noin viisikymppinen K ja mieskollega, vajaa kolmekymppinen C. Heidän kahden kanssaan tulen parhaiten toimeen, joten on todella kivaa että normivuoro on yleensä heidän kanssaan. K hoitaa yleensä kassaa ja C on minun "orjapiiskurini", eli kertoo jos on jotain ekstratehtävää jonka voisin hoitaa pois alta, mutta yleensä hänkin haahuilee ympäriinsä tai väsäilee jotain omiaan. 

Ikävä on kesää, Providence on todella mukava, "Turkumainen" mesta.

Tänään sattuikin sitten olemaan hiljaisempi päivä konttorilla, vähän järjestelin jotain vihanneksia ja kananmunia, mutta suurin osa illasta jammailtiin musiikin tahtiin ja höpöteltiin ja naurettiin kolmestaan kaikkia typeriä juttuja. Musiikki pauhasi täysillä, ja yhteislauluina ja -tansseina vedettiin kaikkea R. Kellystä Van Haleniin ja Justin Timberlakesta Beastie Boysin kautta Guns N Rosesiin. Mietin vaan miltä meno näytti ohikulkijoiden silmissä... Mutta hauskaa oli! 

Meidän kotikulmien risteys. Providencessa yleensä katukylteissä näkyy myös kaupunginosa, 

meidän on Federal Hill. Eri kaupunginosilla on eri maineet, kuten kaikissa muissakin 

kaupungeissa. Täällä itsensä paikantaminen on vielä helpompaa, kun jo heti kyltistä näkee onko

 paikassa, jossa kannattaa olla...

Koska työpaikka myy kaikkea lähiruokaa ja luomua ja muuta hyvää, niin yleensä illallistarpeet tulee aina työvuoron aikana noukittua sieltä. Tänään tein ruuaksi Narragansett Creameryn (Rhode Islandin yksi juusto- ja jogurttifirma) Queso Blancoa paistettuna voissa, Jansal Valleyn supernannaa Applewood Smoked pekonia ja alle 10km päässä kasvaneen luomunaudan jauhelihasta väsäsin parit pihvit, jotka päällystin Uusiseelantilaisella fontina-juustolla, joka noukittiin mukaan Whole Foods Marketista viikonloppuna. Pari vihannesta oli pakko heittää lautaselle näön vuoksi...

Lopputulos näytti siis tältä!

Loppuun vielä netistä napattu kuva (kameraa ei ole sattunut ehtimään vetämään esiin kun kyseinen bussi on ohi hurahtanut) Rhode Islandissa pyörivästä paikallisbussista, joka varoittaa ihmisiä syöttämästä lapsilleen liikaa sokeria. Meinasin pyörtyä kun näin sen ensimmäisen kerran! Kerrankin fiksu mainoskampanja. Tämän faktapläjäyksen tarjoaa Rhode Island Department of Health.

Niinkun näin! Hyvä!

Tällaista tänään, myöhemmin lisää! 

Maahanmuutto & vihreä kortti

Noniin, nyt on sopiva hetki valottaa hieman tätä maahanmuuttoasiaa, kun olen yksin kotona kaikkien "holidaysien" jälkeen. Löhöttiin miehen kanssa 5 päivää kotona, sitten miekkonen oli 2 päivää töissä, ja löhöttiin toiset 5. Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi rentoutuneena (vaikka allekirjoittanut onkin rentoutunut jo elokuun lopusta saakka...). Varoituksen sana: megapostaus tulossa siis.

Maahanmuuttoprosessista siis on kyse. Mies on USA:n kansalainen syntymän kautta ja minä olin jo laillisesti täällä, eli saatiin lähettää kaikki paperit samassa kasassa, sen sijaan että odotettaisiin ensin miehen papereiden läpimenoa ja sitten vasta lähetettäisiin minun nippu) Meidän prosessi on ollut seuraavanlainen. Laitan vielä päivämäärätkin, jotta kiinnostuneet voivat nähdä miten nopeasti meillä on tämä mennyt.

• Lokakuun puolessavälissä 2012 (muutaman tapaamisen jälkeen) viimeisteltiin paperipino maahanmuuttoasianajajan kanssa (jota suosittelen jokaista hankkimaan!!), iskettiin 2 shekkiä tiskiin, 1400 dollaria maahanmuuttokuluja ja 600 dollaria asianajajan bensarahoja, ja allekirjoitettiin dokumentit I-130, I-485, I-765 ja muutama muu.  (Kiinnostuneet ja tylsistyneet löytää tiedot osoitteesta www.uscis.gov ) Hakemuksessa oli mukana myös lääkärintodistus suljetussa kirjekuoressa (jossa perustiedot, rokotukset, keuhkoröntgenin tulokset yms), valokuvia, miehen verotiedot ja palkkatiedot (köyhillä ei ole mitään asiaa sponsoroida ulkomaalaisten green cardeja) ja muuta mukavaa. Ja ei kun odottelemaan!

• Lokakuun 29. päivä USCIS (siis United States Citizenship and Immigration Services, joka on Department of Homeland Securityn alainen virasto) oli vastaanottanut paperipinon, ja siitä ilmoitettiin kirjeellä vajaata viikkoa myöhemmin. Kirjeessä oli mukana myös kuitit, eli shekit hyväksyttiin. (Nippelitieto: DHS voi hylätä shekit jos niissä lukee jotain muuta kuin tasan tarkkaan "U.S. Department of Homeland Security")

• 9.11.2012 saapui jälleen kirje, jossa kutsuttiin "Biometrics Appointmentiin" 19.11.2012, elikkäs sormenjälkien ja valokuvan ottotapahtumaan DHS:n paikallistoimistoon. Valokuvan otosta en tiennyt etukäteen, olin aika räjähtäneen näköinen kuvassa... Paikan päälle piti saapua ajoissa, eikä minuuttiakaan myöhässä, kutsu annettiin sedälle tiskillä ja sitten täytettiin paperi johon tuli pituus, paino, silmien ja hiusten väri, nimet, osoitteet ja muut. Sitten sai siirtyä erivärisille tuoleille odottamaan, mutta kun nyt satuin olemaan ainut asiakas, en ehtinyt nauttia spesiaalituolista, vaan sain mennä suoraan sormenjälkisedän luo. Hän oli oikein mukava mies, höpötteli niitänäitä ja otti sormenjäljet viiteen kertaan ja valokuvat ynnä muut. 

• Tämän jälkeen alkoi jännin vaihe, eli biometriset tiedot ja koko nivaska käytiin läpi DHS:än JA FBI:n voimin. Eli taustatarkistus ja kaikki terrorismijutut ja kaikki vanhat natsipuolueen jäsenyydet (USA:ssa käyneet tietävät mistä puhun) selvitettiin. 

• Mitään shokeeraavaa ei näyttänyt löytyneen, sillä 3.12.2012 saapui kutsu haastatteluun. Haastattelu on ALLE VIIKON PÄÄSTÄ 8.1.2013. Sinne pitää tuoda henkkareiden ja aviomiehen lisäksi kaiken maailman papereita ja valokuvia jotka todistavat, että ollaan "ihan oikeesti kimpassa". Eli pankkipapereita, laskuja, postia mitä ollaan saatu ja sitä sun tätä. Asianajajan mukaan DHS-hemmot erottavat meidät ja haastattelevat erikseen, kyselevät perusjuttuja, kuten toisen osapuolen vanhempien nimet ja voivat vaikka pyytää piirtämään makuuhuoneen pohjapiirroksen. Kaikkea mitä tarvitaan selvittämään suhteen aitous. Jos kaikki sujuu hyvin, green card tupsahtaa postiluukusta tammikuun puolivälin jälkeen.

Eli näin se sujunee, jos kaikki menee hyvin. Kallista on, ja tosiaan vähätuloisten ei kannata yrittää ilman suunnitelmia tätä, sillä meikäläinenhän ei saa tehdä palkkatyötä laisinkaan tämän prosessin aikana. eli 3-6kk ainakin pitää varautua elämään yksillä tuloilla. Meilläkin on ollut aika tiukkaa välillä, mutta onneksi ollaan jo loppusuoralla!

Jos jollain on kysymyksiä niin kommenttilootaan vaan!