Vihdoin!!

JEEEE!!! Haastattelu meni hienosti ja green card saapunee postissa n. viikon sisällä! Olin todella hermostunut aamulla ja melkein voin huonosti, kun olin niin stressaantunut. N. klo 14 saavuttiin USCIS-toimistolle paperit ja valokuvat mukana, ja tavattiin meidän asianajaja. Mentiin turvatarkastuksesta läpi ja odotusaulaan. Siellä sitten odoteltiin ehkä 45minuuttia (kun oltiin niin ajoissa) ja sitten aviomies ja asianajaja kutsuttiin sisään. Minut jätettiin odottelemaan odotustilaan vielä. Siinä meni sitten ehkä 10 minuuttia, yllättävän lyhyt aika, kunnes minutkin kutsuttiin haastatteluhuoneeseen. 

Ensin sain toteuttaa taas yhden "Only in America"-jutun, eli sain vannoa valan! Elikkäs piti nostaa oikea käsi ylös ja kuunnella maahanmuuttoviraston tädin kysymys: "Do you swear to tell the truth, the whole truth and nothing but the truth?" (ei muuten sanonut täti "so help me God" tms siihen loppuun, mikä oli mukava yllätys.). Vastaukseksi kelpasi ihan "Yes." Sitten istusin aviomieheni viereen (asianajaja istui meidän takana). Näin että siinä pöydällä oli ainoastaan meidän vuokrasopimus, ei muita todisteita. Sitten alkoi kysymyslista. Piti antaa passi ja muut maahantuloon käytetyt paperit, eli I-94-lomake. Tarkistettiin nimi ja osoite. Sitten tarkistettiin vastaukset eri kysymyksiin, mitä lomakkeissa oli kysytty jo aiemmin (Oletko koskaan ollut/Aiotko koskaan olla: prostituoitu, vakooja, terroristi, kommunisti, moniavioinen jne). Mielenkiintoista oli myös asekoulutusta käsittelevä kysymys, johon virkailija vielä lisäsi kysymyksen, että osaanko ylipäätään käyttää asetta. 

Sitten odottelin että mitä se virkailija oli keksinyt meidän "päänmenoksi", eli mitä vaikeita, parisuhteeseen liittyviä, kysymyksiä minulta kysyttäisiinkään, ja mitä kaikenmaailman todisteita hän haluaisi nähdä. No, ekaksi piti selvittää vanhat osoitteet (vain 2!), sitten että miten tapasimme ja mitä teimme ekoilla treffeillä. Virkailija naureskeli ja oli muutenkin tosi rento (ja oli ollut mieheni kanssa myös). Sitten hän kysyi miten päätimme mennä naimisiin, ja että kumpi kosi tms. Viimeisenä "vaikeana" kysymyksenä hän halusi tarkistaa kenet perheenjäsenet mieheni on tavannut. Olipa hankalaa. Ei haluttu nähdä pankkilappuja, ei postia, ja kuviakin piti melkein pakottaa katsomaan. Loppu oli pelkkää kosmetiikkaa, ja sain käteeni lapun, jossa luki heti ekalla rivillä näin:

"Congratulations! Your application has been recommended for APPROVAL."

Ja kun tultiin kotiin, tarkistin USCIS.gov-nettisivun kautta meidän hakemusnumerolla, että mitäs siellä sanotaan, ja siellä sanottiin seuraavaa:

"On January 8, 2013, your I-485, APPLICATION TO REGISTER PERMANENT RESIDENCE OR TO ADJUST STATUS was approved. You will be notified of the decision by mail. Please check our website at www.uscis.gov for further updates on your case, including when the approval notice is mailed."

Eli näin se homma hoituu! Koko haastatteluun kului ehkä 15-20 minuuttia! Haluan tässä kohtaa huomauttaa, että meidän haastatteluprosessi oli TODELLA epätavallinen. Joillain pariskunnilla voi mennä tuntikausia haastattelussa, ja todisteita pitää olla rekkalastillinen. Joten meillä kävi todella hyvä säkä! 

Nyt alkaa sitten pikkuhiljaa työnhaku ja normaali elämä. Iso JEE sille!

Valokuvia ja vapaaehtoistelua

Kello on paikallista aikaa 1 yöllä, ja meikäläinen lilluu edelleen hereillä. Olen ilta/yötyöläisleski, eli mies lähtee kotoa n. klo 13 iltapäivällä töihin, ja palaa kotiin siinä klo 2 aikoihin, eli jos arkena halutaan viettää aikaa kimpassa, on minunkin syytä elää hänen rytmissään. Blogit on luettu, facebook-pelit pelattu (kun on työtön ja harrastukseton ja autoton, niin Farmville ei loppujenlopuksi olekaan niin tyhmä peli...Kröhöm...), niin voisin vaikka pistää muutaman kuvan tänne, ja vaikka kertoa tämän illan vapaaehtoistyövuorosta. Ja huomatkaa: Mukana on myös random-kuvia!

Meillä oli kaupassa pari viikkoa sitten ruusukaaleja

 ihan luonnollisessa habitaatissaan!

Olen siis toisinaan, kerran, pari, viikossa vapaaehtoisena työntekijöiden omistamassa pikku ruokakaupassa, joka keskittyy luomu- ja lähiruokaan. Työtehtäviin kuuluu kaikki "nakkihommat" ja yleinen hengailu. Yleensä olen siellä 16-20. Aluksi käyn läpi vihannekset ja hedelmät (vanhat veks, uutta tilalle), sitten maitokaapin (täyttöä), ja sitten muuta sälää suoristelemaan ja täyttelemään. Tuohon vuoroon kuuluu myös sulkemishommat, eli tiskit, siistiminen ja niin pois päin. Välillä kaupassa on valitettavasti hyvinkin hiljaista, mutta hupia riittää silti. Tänään putiikkia pyöritti allekirjoittaneen lisäksi naiskollega, noin viisikymppinen K ja mieskollega, vajaa kolmekymppinen C. Heidän kahden kanssaan tulen parhaiten toimeen, joten on todella kivaa että normivuoro on yleensä heidän kanssaan. K hoitaa yleensä kassaa ja C on minun "orjapiiskurini", eli kertoo jos on jotain ekstratehtävää jonka voisin hoitaa pois alta, mutta yleensä hänkin haahuilee ympäriinsä tai väsäilee jotain omiaan. 

Ikävä on kesää, Providence on todella mukava, "Turkumainen" mesta.

Tänään sattuikin sitten olemaan hiljaisempi päivä konttorilla, vähän järjestelin jotain vihanneksia ja kananmunia, mutta suurin osa illasta jammailtiin musiikin tahtiin ja höpöteltiin ja naurettiin kolmestaan kaikkia typeriä juttuja. Musiikki pauhasi täysillä, ja yhteislauluina ja -tansseina vedettiin kaikkea R. Kellystä Van Haleniin ja Justin Timberlakesta Beastie Boysin kautta Guns N Rosesiin. Mietin vaan miltä meno näytti ohikulkijoiden silmissä... Mutta hauskaa oli! 

Meidän kotikulmien risteys. Providencessa yleensä katukylteissä näkyy myös kaupunginosa, 

meidän on Federal Hill. Eri kaupunginosilla on eri maineet, kuten kaikissa muissakin 

kaupungeissa. Täällä itsensä paikantaminen on vielä helpompaa, kun jo heti kyltistä näkee onko

 paikassa, jossa kannattaa olla...

Koska työpaikka myy kaikkea lähiruokaa ja luomua ja muuta hyvää, niin yleensä illallistarpeet tulee aina työvuoron aikana noukittua sieltä. Tänään tein ruuaksi Narragansett Creameryn (Rhode Islandin yksi juusto- ja jogurttifirma) Queso Blancoa paistettuna voissa, Jansal Valleyn supernannaa Applewood Smoked pekonia ja alle 10km päässä kasvaneen luomunaudan jauhelihasta väsäsin parit pihvit, jotka päällystin Uusiseelantilaisella fontina-juustolla, joka noukittiin mukaan Whole Foods Marketista viikonloppuna. Pari vihannesta oli pakko heittää lautaselle näön vuoksi...

Lopputulos näytti siis tältä!

Loppuun vielä netistä napattu kuva (kameraa ei ole sattunut ehtimään vetämään esiin kun kyseinen bussi on ohi hurahtanut) Rhode Islandissa pyörivästä paikallisbussista, joka varoittaa ihmisiä syöttämästä lapsilleen liikaa sokeria. Meinasin pyörtyä kun näin sen ensimmäisen kerran! Kerrankin fiksu mainoskampanja. Tämän faktapläjäyksen tarjoaa Rhode Island Department of Health.

Niinkun näin! Hyvä!

Tällaista tänään, myöhemmin lisää! 

Maahanmuutto & vihreä kortti

Noniin, nyt on sopiva hetki valottaa hieman tätä maahanmuuttoasiaa, kun olen yksin kotona kaikkien "holidaysien" jälkeen. Löhöttiin miehen kanssa 5 päivää kotona, sitten miekkonen oli 2 päivää töissä, ja löhöttiin toiset 5. Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi rentoutuneena (vaikka allekirjoittanut onkin rentoutunut jo elokuun lopusta saakka...). Varoituksen sana: megapostaus tulossa siis.

Maahanmuuttoprosessista siis on kyse. Mies on USA:n kansalainen syntymän kautta ja minä olin jo laillisesti täällä, eli saatiin lähettää kaikki paperit samassa kasassa, sen sijaan että odotettaisiin ensin miehen papereiden läpimenoa ja sitten vasta lähetettäisiin minun nippu) Meidän prosessi on ollut seuraavanlainen. Laitan vielä päivämäärätkin, jotta kiinnostuneet voivat nähdä miten nopeasti meillä on tämä mennyt.

• Lokakuun puolessavälissä 2012 (muutaman tapaamisen jälkeen) viimeisteltiin paperipino maahanmuuttoasianajajan kanssa (jota suosittelen jokaista hankkimaan!!), iskettiin 2 shekkiä tiskiin, 1400 dollaria maahanmuuttokuluja ja 600 dollaria asianajajan bensarahoja, ja allekirjoitettiin dokumentit I-130, I-485, I-765 ja muutama muu.  (Kiinnostuneet ja tylsistyneet löytää tiedot osoitteesta www.uscis.gov ) Hakemuksessa oli mukana myös lääkärintodistus suljetussa kirjekuoressa (jossa perustiedot, rokotukset, keuhkoröntgenin tulokset yms), valokuvia, miehen verotiedot ja palkkatiedot (köyhillä ei ole mitään asiaa sponsoroida ulkomaalaisten green cardeja) ja muuta mukavaa. Ja ei kun odottelemaan!

• Lokakuun 29. päivä USCIS (siis United States Citizenship and Immigration Services, joka on Department of Homeland Securityn alainen virasto) oli vastaanottanut paperipinon, ja siitä ilmoitettiin kirjeellä vajaata viikkoa myöhemmin. Kirjeessä oli mukana myös kuitit, eli shekit hyväksyttiin. (Nippelitieto: DHS voi hylätä shekit jos niissä lukee jotain muuta kuin tasan tarkkaan "U.S. Department of Homeland Security")

• 9.11.2012 saapui jälleen kirje, jossa kutsuttiin "Biometrics Appointmentiin" 19.11.2012, elikkäs sormenjälkien ja valokuvan ottotapahtumaan DHS:n paikallistoimistoon. Valokuvan otosta en tiennyt etukäteen, olin aika räjähtäneen näköinen kuvassa... Paikan päälle piti saapua ajoissa, eikä minuuttiakaan myöhässä, kutsu annettiin sedälle tiskillä ja sitten täytettiin paperi johon tuli pituus, paino, silmien ja hiusten väri, nimet, osoitteet ja muut. Sitten sai siirtyä erivärisille tuoleille odottamaan, mutta kun nyt satuin olemaan ainut asiakas, en ehtinyt nauttia spesiaalituolista, vaan sain mennä suoraan sormenjälkisedän luo. Hän oli oikein mukava mies, höpötteli niitänäitä ja otti sormenjäljet viiteen kertaan ja valokuvat ynnä muut. 

• Tämän jälkeen alkoi jännin vaihe, eli biometriset tiedot ja koko nivaska käytiin läpi DHS:än JA FBI:n voimin. Eli taustatarkistus ja kaikki terrorismijutut ja kaikki vanhat natsipuolueen jäsenyydet (USA:ssa käyneet tietävät mistä puhun) selvitettiin. 

• Mitään shokeeraavaa ei näyttänyt löytyneen, sillä 3.12.2012 saapui kutsu haastatteluun. Haastattelu on ALLE VIIKON PÄÄSTÄ 8.1.2013. Sinne pitää tuoda henkkareiden ja aviomiehen lisäksi kaiken maailman papereita ja valokuvia jotka todistavat, että ollaan "ihan oikeesti kimpassa". Eli pankkipapereita, laskuja, postia mitä ollaan saatu ja sitä sun tätä. Asianajajan mukaan DHS-hemmot erottavat meidät ja haastattelevat erikseen, kyselevät perusjuttuja, kuten toisen osapuolen vanhempien nimet ja voivat vaikka pyytää piirtämään makuuhuoneen pohjapiirroksen. Kaikkea mitä tarvitaan selvittämään suhteen aitous. Jos kaikki sujuu hyvin, green card tupsahtaa postiluukusta tammikuun puolivälin jälkeen.

Eli näin se sujunee, jos kaikki menee hyvin. Kallista on, ja tosiaan vähätuloisten ei kannata yrittää ilman suunnitelmia tätä, sillä meikäläinenhän ei saa tehdä palkkatyötä laisinkaan tämän prosessin aikana. eli 3-6kk ainakin pitää varautua elämään yksillä tuloilla. Meilläkin on ollut aika tiukkaa välillä, mutta onneksi ollaan jo loppusuoralla!

Jos jollain on kysymyksiä niin kommenttilootaan vaan!

Sokerihumalaa ja uudenvuodenlupauksia

Nyt kun kerran lupasin kirjoitella useammin, niin täältä pesee ja linkoaa!

Joulunpyhät meni aika rauhallisesti kotosalla kahdestaan miehen kanssa. Tein pipareita, joulutorttuja ja perunalaatikkoa, pakkohan niitä on jouluna olla. Äiti lähetti paketissa luumuhilloa ja piparkakkumaustetta, joten eikun hihat ylös ja leipomaan! Joulutortut nyt eivät olleet mikään hirvittävän vaativa luomus, mutta piparit ja perunalaatikko aiheuttivat päänvaivaa. Ensinnäkin, perunat olivat Walmartista, ja jotain Ö-laatuisia. Eivät pirut halunneet imeltyä laisinkaan. Ja piparitaikinan veivaamiseen tarvittiin raavasta miestä, kun muita kodinkoneita ei oikein ole vielä toistaiseksi.

No, joka tapauksessa, kaikki päättyi ihan hyvin, meillä oli myös 7 dollarin Walmart-savukinkunpala, oli muuten ihan jees, kun katsoo hintaa ja kauppaa. Ja sitten oli tietysti vähän karkkia ja sipsiä ja keksiä ja muuta roskaa. Joulu on onneksi vaan kerran vuodessa, sen verran turvonnut olo on kyllä nyt jälkeenpäin. Katseltiin jouluaattona myös "How the Grinch Stole Christmas", se aito alkuperäinen animaatio siis, ei sitä Jim Carreyn leffaversiota. Tämä oli siis jo kolmas jouluni USA:ssa, pikkuhiljaa alkaa niitä uusia perinteitä syntyä. Ehkä ensi vuonnakin istutaan vierekkäin sohvalla kutomassa ja katsomassa dokumentteja. 

Nyt välipäivinä on tarkoitus kesyttää keittiössä oleva, uhkaavankokoinen tiskivuori, ja valmistautua uudenvuodenhulinoihin. Suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta lompakko on päättänyt ettei ainakaan hirveen glamuröösiä juhlintaa tällä kertaa tapahdu. Varmaan keskustaan mennään katselemaan ja kiertelemään, jotain taiteiden yön tapaista juttua pitäisi ainakin olla meneillään. Ilotulituksista en tiedä, mutta 4th of July-tulitteet olivat aika hienot, ehkä muistot niistä riittävät, jos tänä vuonna ei uutenavuotena räiskitä. 

Uudenvuodenlupauksiakin tehdään miehen kanssa kimpassa. Lista näyttää tällä hetkellä tältä:

• Ei viljaa (goodbye leivät ja donitsit ja keksit ja....) eikä maissia yms riisiä, pastaa jne
• Ei sokeria
• Ei kasvi- ynnä muita höttö-öljyjä
• Ei tärkkelystä (perunat veke, kaikissa muodoissaan)
• Ei Ö-laatuista väärin ruokittujen eläinten lihaa
• Ei pikaruokaa (siinä haastetta kerrakseen!)

Sen sijaan:

• Luomuvihanneksia (niin paljon kun budjetti ja valikoima sallivat) + jotain hedelmiä vähän
• Luomulihaa, tai ainakin pienempien firmojen tuotteita
• Luomumunia
• Juustoja, voita, oliiviöljyä
• Pähkinöitä
• D3-vitamiinia + muut tarvittavat 
• Pienten firmojen ja farmien tukemista
• Fiksua, kroppaa vahvistavaa liikuntaa

Näillä nyt päästään alkuun. Joulunpyhät on mennyt sokerihumalassa ja ilmapallo-fiiliksessä, joten tammikuun alusta heti palataan taas ruotuun. Tällaiset asiat on hyvä kirjoittaa muistiin itselleenkin, ne konkretisoituu jotenkin paremmin sillä tavalla. Tai ainakin toivon niin. 

Ihan oikeasti ihan kohta kerron sitten siitä maahanmuutosta. Ehkä huomenna. 

Ja pistäkää hei kommentteja ja kysymyksiä tonne kommenttilootaan jos niitä tulee mieleen! =)