Vihdoin!!

JEEEE!!! Haastattelu meni hienosti ja green card saapunee postissa n. viikon sisällä! Olin todella hermostunut aamulla ja melkein voin huonosti, kun olin niin stressaantunut. N. klo 14 saavuttiin USCIS-toimistolle paperit ja valokuvat mukana, ja tavattiin meidän asianajaja. Mentiin turvatarkastuksesta läpi ja odotusaulaan. Siellä sitten odoteltiin ehkä 45minuuttia (kun oltiin niin ajoissa) ja sitten aviomies ja asianajaja kutsuttiin sisään. Minut jätettiin odottelemaan odotustilaan vielä. Siinä meni sitten ehkä 10 minuuttia, yllättävän lyhyt aika, kunnes minutkin kutsuttiin haastatteluhuoneeseen. 

Ensin sain toteuttaa taas yhden "Only in America"-jutun, eli sain vannoa valan! Elikkäs piti nostaa oikea käsi ylös ja kuunnella maahanmuuttoviraston tädin kysymys: "Do you swear to tell the truth, the whole truth and nothing but the truth?" (ei muuten sanonut täti "so help me God" tms siihen loppuun, mikä oli mukava yllätys.). Vastaukseksi kelpasi ihan "Yes." Sitten istusin aviomieheni viereen (asianajaja istui meidän takana). Näin että siinä pöydällä oli ainoastaan meidän vuokrasopimus, ei muita todisteita. Sitten alkoi kysymyslista. Piti antaa passi ja muut maahantuloon käytetyt paperit, eli I-94-lomake. Tarkistettiin nimi ja osoite. Sitten tarkistettiin vastaukset eri kysymyksiin, mitä lomakkeissa oli kysytty jo aiemmin (Oletko koskaan ollut/Aiotko koskaan olla: prostituoitu, vakooja, terroristi, kommunisti, moniavioinen jne). Mielenkiintoista oli myös asekoulutusta käsittelevä kysymys, johon virkailija vielä lisäsi kysymyksen, että osaanko ylipäätään käyttää asetta. 

Sitten odottelin että mitä se virkailija oli keksinyt meidän "päänmenoksi", eli mitä vaikeita, parisuhteeseen liittyviä, kysymyksiä minulta kysyttäisiinkään, ja mitä kaikenmaailman todisteita hän haluaisi nähdä. No, ekaksi piti selvittää vanhat osoitteet (vain 2!), sitten että miten tapasimme ja mitä teimme ekoilla treffeillä. Virkailija naureskeli ja oli muutenkin tosi rento (ja oli ollut mieheni kanssa myös). Sitten hän kysyi miten päätimme mennä naimisiin, ja että kumpi kosi tms. Viimeisenä "vaikeana" kysymyksenä hän halusi tarkistaa kenet perheenjäsenet mieheni on tavannut. Olipa hankalaa. Ei haluttu nähdä pankkilappuja, ei postia, ja kuviakin piti melkein pakottaa katsomaan. Loppu oli pelkkää kosmetiikkaa, ja sain käteeni lapun, jossa luki heti ekalla rivillä näin:

"Congratulations! Your application has been recommended for APPROVAL."

Ja kun tultiin kotiin, tarkistin USCIS.gov-nettisivun kautta meidän hakemusnumerolla, että mitäs siellä sanotaan, ja siellä sanottiin seuraavaa:

"On January 8, 2013, your I-485, APPLICATION TO REGISTER PERMANENT RESIDENCE OR TO ADJUST STATUS was approved. You will be notified of the decision by mail. Please check our website at www.uscis.gov for further updates on your case, including when the approval notice is mailed."

Eli näin se homma hoituu! Koko haastatteluun kului ehkä 15-20 minuuttia! Haluan tässä kohtaa huomauttaa, että meidän haastatteluprosessi oli TODELLA epätavallinen. Joillain pariskunnilla voi mennä tuntikausia haastattelussa, ja todisteita pitää olla rekkalastillinen. Joten meillä kävi todella hyvä säkä! 

Nyt alkaa sitten pikkuhiljaa työnhaku ja normaali elämä. Iso JEE sille!

Valokuvia ja vapaaehtoistelua

Kello on paikallista aikaa 1 yöllä, ja meikäläinen lilluu edelleen hereillä. Olen ilta/yötyöläisleski, eli mies lähtee kotoa n. klo 13 iltapäivällä töihin, ja palaa kotiin siinä klo 2 aikoihin, eli jos arkena halutaan viettää aikaa kimpassa, on minunkin syytä elää hänen rytmissään. Blogit on luettu, facebook-pelit pelattu (kun on työtön ja harrastukseton ja autoton, niin Farmville ei loppujenlopuksi olekaan niin tyhmä peli...Kröhöm...), niin voisin vaikka pistää muutaman kuvan tänne, ja vaikka kertoa tämän illan vapaaehtoistyövuorosta. Ja huomatkaa: Mukana on myös random-kuvia!

Meillä oli kaupassa pari viikkoa sitten ruusukaaleja

 ihan luonnollisessa habitaatissaan!

Olen siis toisinaan, kerran, pari, viikossa vapaaehtoisena työntekijöiden omistamassa pikku ruokakaupassa, joka keskittyy luomu- ja lähiruokaan. Työtehtäviin kuuluu kaikki "nakkihommat" ja yleinen hengailu. Yleensä olen siellä 16-20. Aluksi käyn läpi vihannekset ja hedelmät (vanhat veks, uutta tilalle), sitten maitokaapin (täyttöä), ja sitten muuta sälää suoristelemaan ja täyttelemään. Tuohon vuoroon kuuluu myös sulkemishommat, eli tiskit, siistiminen ja niin pois päin. Välillä kaupassa on valitettavasti hyvinkin hiljaista, mutta hupia riittää silti. Tänään putiikkia pyöritti allekirjoittaneen lisäksi naiskollega, noin viisikymppinen K ja mieskollega, vajaa kolmekymppinen C. Heidän kahden kanssaan tulen parhaiten toimeen, joten on todella kivaa että normivuoro on yleensä heidän kanssaan. K hoitaa yleensä kassaa ja C on minun "orjapiiskurini", eli kertoo jos on jotain ekstratehtävää jonka voisin hoitaa pois alta, mutta yleensä hänkin haahuilee ympäriinsä tai väsäilee jotain omiaan. 

Ikävä on kesää, Providence on todella mukava, "Turkumainen" mesta.

Tänään sattuikin sitten olemaan hiljaisempi päivä konttorilla, vähän järjestelin jotain vihanneksia ja kananmunia, mutta suurin osa illasta jammailtiin musiikin tahtiin ja höpöteltiin ja naurettiin kolmestaan kaikkia typeriä juttuja. Musiikki pauhasi täysillä, ja yhteislauluina ja -tansseina vedettiin kaikkea R. Kellystä Van Haleniin ja Justin Timberlakesta Beastie Boysin kautta Guns N Rosesiin. Mietin vaan miltä meno näytti ohikulkijoiden silmissä... Mutta hauskaa oli! 

Meidän kotikulmien risteys. Providencessa yleensä katukylteissä näkyy myös kaupunginosa, 

meidän on Federal Hill. Eri kaupunginosilla on eri maineet, kuten kaikissa muissakin 

kaupungeissa. Täällä itsensä paikantaminen on vielä helpompaa, kun jo heti kyltistä näkee onko

 paikassa, jossa kannattaa olla...

Koska työpaikka myy kaikkea lähiruokaa ja luomua ja muuta hyvää, niin yleensä illallistarpeet tulee aina työvuoron aikana noukittua sieltä. Tänään tein ruuaksi Narragansett Creameryn (Rhode Islandin yksi juusto- ja jogurttifirma) Queso Blancoa paistettuna voissa, Jansal Valleyn supernannaa Applewood Smoked pekonia ja alle 10km päässä kasvaneen luomunaudan jauhelihasta väsäsin parit pihvit, jotka päällystin Uusiseelantilaisella fontina-juustolla, joka noukittiin mukaan Whole Foods Marketista viikonloppuna. Pari vihannesta oli pakko heittää lautaselle näön vuoksi...

Lopputulos näytti siis tältä!

Loppuun vielä netistä napattu kuva (kameraa ei ole sattunut ehtimään vetämään esiin kun kyseinen bussi on ohi hurahtanut) Rhode Islandissa pyörivästä paikallisbussista, joka varoittaa ihmisiä syöttämästä lapsilleen liikaa sokeria. Meinasin pyörtyä kun näin sen ensimmäisen kerran! Kerrankin fiksu mainoskampanja. Tämän faktapläjäyksen tarjoaa Rhode Island Department of Health.

Niinkun näin! Hyvä!

Tällaista tänään, myöhemmin lisää! 

Maahanmuutto & vihreä kortti

Noniin, nyt on sopiva hetki valottaa hieman tätä maahanmuuttoasiaa, kun olen yksin kotona kaikkien "holidaysien" jälkeen. Löhöttiin miehen kanssa 5 päivää kotona, sitten miekkonen oli 2 päivää töissä, ja löhöttiin toiset 5. Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi rentoutuneena (vaikka allekirjoittanut onkin rentoutunut jo elokuun lopusta saakka...). Varoituksen sana: megapostaus tulossa siis.

Maahanmuuttoprosessista siis on kyse. Mies on USA:n kansalainen syntymän kautta ja minä olin jo laillisesti täällä, eli saatiin lähettää kaikki paperit samassa kasassa, sen sijaan että odotettaisiin ensin miehen papereiden läpimenoa ja sitten vasta lähetettäisiin minun nippu) Meidän prosessi on ollut seuraavanlainen. Laitan vielä päivämäärätkin, jotta kiinnostuneet voivat nähdä miten nopeasti meillä on tämä mennyt.

• Lokakuun puolessavälissä 2012 (muutaman tapaamisen jälkeen) viimeisteltiin paperipino maahanmuuttoasianajajan kanssa (jota suosittelen jokaista hankkimaan!!), iskettiin 2 shekkiä tiskiin, 1400 dollaria maahanmuuttokuluja ja 600 dollaria asianajajan bensarahoja, ja allekirjoitettiin dokumentit I-130, I-485, I-765 ja muutama muu.  (Kiinnostuneet ja tylsistyneet löytää tiedot osoitteesta www.uscis.gov ) Hakemuksessa oli mukana myös lääkärintodistus suljetussa kirjekuoressa (jossa perustiedot, rokotukset, keuhkoröntgenin tulokset yms), valokuvia, miehen verotiedot ja palkkatiedot (köyhillä ei ole mitään asiaa sponsoroida ulkomaalaisten green cardeja) ja muuta mukavaa. Ja ei kun odottelemaan!

• Lokakuun 29. päivä USCIS (siis United States Citizenship and Immigration Services, joka on Department of Homeland Securityn alainen virasto) oli vastaanottanut paperipinon, ja siitä ilmoitettiin kirjeellä vajaata viikkoa myöhemmin. Kirjeessä oli mukana myös kuitit, eli shekit hyväksyttiin. (Nippelitieto: DHS voi hylätä shekit jos niissä lukee jotain muuta kuin tasan tarkkaan "U.S. Department of Homeland Security")

• 9.11.2012 saapui jälleen kirje, jossa kutsuttiin "Biometrics Appointmentiin" 19.11.2012, elikkäs sormenjälkien ja valokuvan ottotapahtumaan DHS:n paikallistoimistoon. Valokuvan otosta en tiennyt etukäteen, olin aika räjähtäneen näköinen kuvassa... Paikan päälle piti saapua ajoissa, eikä minuuttiakaan myöhässä, kutsu annettiin sedälle tiskillä ja sitten täytettiin paperi johon tuli pituus, paino, silmien ja hiusten väri, nimet, osoitteet ja muut. Sitten sai siirtyä erivärisille tuoleille odottamaan, mutta kun nyt satuin olemaan ainut asiakas, en ehtinyt nauttia spesiaalituolista, vaan sain mennä suoraan sormenjälkisedän luo. Hän oli oikein mukava mies, höpötteli niitänäitä ja otti sormenjäljet viiteen kertaan ja valokuvat ynnä muut. 

• Tämän jälkeen alkoi jännin vaihe, eli biometriset tiedot ja koko nivaska käytiin läpi DHS:än JA FBI:n voimin. Eli taustatarkistus ja kaikki terrorismijutut ja kaikki vanhat natsipuolueen jäsenyydet (USA:ssa käyneet tietävät mistä puhun) selvitettiin. 

• Mitään shokeeraavaa ei näyttänyt löytyneen, sillä 3.12.2012 saapui kutsu haastatteluun. Haastattelu on ALLE VIIKON PÄÄSTÄ 8.1.2013. Sinne pitää tuoda henkkareiden ja aviomiehen lisäksi kaiken maailman papereita ja valokuvia jotka todistavat, että ollaan "ihan oikeesti kimpassa". Eli pankkipapereita, laskuja, postia mitä ollaan saatu ja sitä sun tätä. Asianajajan mukaan DHS-hemmot erottavat meidät ja haastattelevat erikseen, kyselevät perusjuttuja, kuten toisen osapuolen vanhempien nimet ja voivat vaikka pyytää piirtämään makuuhuoneen pohjapiirroksen. Kaikkea mitä tarvitaan selvittämään suhteen aitous. Jos kaikki sujuu hyvin, green card tupsahtaa postiluukusta tammikuun puolivälin jälkeen.

Eli näin se sujunee, jos kaikki menee hyvin. Kallista on, ja tosiaan vähätuloisten ei kannata yrittää ilman suunnitelmia tätä, sillä meikäläinenhän ei saa tehdä palkkatyötä laisinkaan tämän prosessin aikana. eli 3-6kk ainakin pitää varautua elämään yksillä tuloilla. Meilläkin on ollut aika tiukkaa välillä, mutta onneksi ollaan jo loppusuoralla!

Jos jollain on kysymyksiä niin kommenttilootaan vaan!

Sokerihumalaa ja uudenvuodenlupauksia

Nyt kun kerran lupasin kirjoitella useammin, niin täältä pesee ja linkoaa!

Joulunpyhät meni aika rauhallisesti kotosalla kahdestaan miehen kanssa. Tein pipareita, joulutorttuja ja perunalaatikkoa, pakkohan niitä on jouluna olla. Äiti lähetti paketissa luumuhilloa ja piparkakkumaustetta, joten eikun hihat ylös ja leipomaan! Joulutortut nyt eivät olleet mikään hirvittävän vaativa luomus, mutta piparit ja perunalaatikko aiheuttivat päänvaivaa. Ensinnäkin, perunat olivat Walmartista, ja jotain Ö-laatuisia. Eivät pirut halunneet imeltyä laisinkaan. Ja piparitaikinan veivaamiseen tarvittiin raavasta miestä, kun muita kodinkoneita ei oikein ole vielä toistaiseksi.

No, joka tapauksessa, kaikki päättyi ihan hyvin, meillä oli myös 7 dollarin Walmart-savukinkunpala, oli muuten ihan jees, kun katsoo hintaa ja kauppaa. Ja sitten oli tietysti vähän karkkia ja sipsiä ja keksiä ja muuta roskaa. Joulu on onneksi vaan kerran vuodessa, sen verran turvonnut olo on kyllä nyt jälkeenpäin. Katseltiin jouluaattona myös "How the Grinch Stole Christmas", se aito alkuperäinen animaatio siis, ei sitä Jim Carreyn leffaversiota. Tämä oli siis jo kolmas jouluni USA:ssa, pikkuhiljaa alkaa niitä uusia perinteitä syntyä. Ehkä ensi vuonnakin istutaan vierekkäin sohvalla kutomassa ja katsomassa dokumentteja. 

Nyt välipäivinä on tarkoitus kesyttää keittiössä oleva, uhkaavankokoinen tiskivuori, ja valmistautua uudenvuodenhulinoihin. Suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta lompakko on päättänyt ettei ainakaan hirveen glamuröösiä juhlintaa tällä kertaa tapahdu. Varmaan keskustaan mennään katselemaan ja kiertelemään, jotain taiteiden yön tapaista juttua pitäisi ainakin olla meneillään. Ilotulituksista en tiedä, mutta 4th of July-tulitteet olivat aika hienot, ehkä muistot niistä riittävät, jos tänä vuonna ei uutenavuotena räiskitä. 

Uudenvuodenlupauksiakin tehdään miehen kanssa kimpassa. Lista näyttää tällä hetkellä tältä:

• Ei viljaa (goodbye leivät ja donitsit ja keksit ja....) eikä maissia yms riisiä, pastaa jne
• Ei sokeria
• Ei kasvi- ynnä muita höttö-öljyjä
• Ei tärkkelystä (perunat veke, kaikissa muodoissaan)
• Ei Ö-laatuista väärin ruokittujen eläinten lihaa
• Ei pikaruokaa (siinä haastetta kerrakseen!)

Sen sijaan:

• Luomuvihanneksia (niin paljon kun budjetti ja valikoima sallivat) + jotain hedelmiä vähän
• Luomulihaa, tai ainakin pienempien firmojen tuotteita
• Luomumunia
• Juustoja, voita, oliiviöljyä
• Pähkinöitä
• D3-vitamiinia + muut tarvittavat 
• Pienten firmojen ja farmien tukemista
• Fiksua, kroppaa vahvistavaa liikuntaa

Näillä nyt päästään alkuun. Joulunpyhät on mennyt sokerihumalassa ja ilmapallo-fiiliksessä, joten tammikuun alusta heti palataan taas ruotuun. Tällaiset asiat on hyvä kirjoittaa muistiin itselleenkin, ne konkretisoituu jotenkin paremmin sillä tavalla. Tai ainakin toivon niin. 

Ihan oikeasti ihan kohta kerron sitten siitä maahanmuutosta. Ehkä huomenna. 

Ja pistäkää hei kommentteja ja kysymyksiä tonne kommenttilootaan jos niitä tulee mieleen! =)

Viikonloppu

Tämä viikonloppu on sujunut mukavissa tunnelmissa. Ollaan vietetty aikaa miehen kanssa kaksistaan, katseltu leffoja ja telkkaria, ja kokeiltiin virkkaamista! Huom. siis macho amerikkalaismieheni innostui kokeilemaan, ihan siitä syystä, että olisi mukavaa osata tehdä itse vaikka pari sukkia jos ei muuta. 

Perjantai-iltana oltiin vapaaehtoistyöpaikkani varainkeruutapahtumassa. Kyseessä on lähi- ja luomuruokaa myyvä työntekijöiden omistama kauppa ja kahvila pari korttelia meiltä. He keräsivät rahaa "food truck":ia varten. Eli siis...öööö...ruoka-auto? Siis ravintola pyörillä tms. Siellä oli musiikkia ja runoja ja tiesmitä. Oli ihan hauskaa viettää aikaa mukavien ihmisten kanssa. 

Eilen käytiin Wrenthamin outleteilla, New England-tyyliin Dunkin Donutsin jääkahvit kädessä käveltiin kylmänä talvipäivänä kaupasta kauppaan ja katseltiin tavaroita. Mies löysi itselleen $15 farkut. Ihan hyvä diili! Käytiin myös Bed,Bath&Beyondissa ja JoAnn Fabricsissa, eli kodinkamaa ja käsityö/askartelu/härpäkettä katseltiin ihan aikamme kuluksi.

Nyt vaan toivotaan että tärkeä paketti Suomesta löytää tänne kauas, siellä on piparimaustetta, luumuhilloa ja turkinpippuripurkkaa! Nam nam! Mieheni syö sujuvasti jo kaikkea salmiakkia (turkinpippuri volcano on kuulemma suosikki, mutta muutkin aina katoaa pussista...), joten molemmat odotetaan innolla. Paketissa pitäisi myös olla jääpalapusseja (miehen kommentti: Siis mitä? Mitä ne on?) ja leivinpaperia. 

Viikon päästä toivottavasti on joulutortut ja piparit ja laatikot tehty. Ainut mitä tänä vuonna jää puuttumaan on kinkku. Ensi vuonna sitten! 

Yritän huomenna valottaa vähän tätä maahanmuuttoasiaa, että miten prosessi on meillä edennyt ja mitä on vielä edessä. 

Blogin nimestä vielä...

Eli siis unohdin ihan mainita miksi nyt otsikossa lukee "Ocean State of Mind" eikä se vanha tuttu Bay State of Mind. Noh, Bay State on Massachusettsin osavaltion lempinimi, mutta eihän sen nyt sovi, kun asun Rhode Islandissa tällä hetkellä. Ja tämän paikan lempinimi on siis The Ocean State. 

Tällattis. Kuva Googlesta, mistäs muualtakaan. Koko ei ole 1:1 btw... ;)

Näin on ratkaistu tämäkin mysteeri. Toivon mukaan vielä tänään ehdin kirjoitella vähän lisää tästä paikasta, jossa asun, ja ehkä vähän alkaa selvitellä miten päädyin tänne ja miten tästä jatketaan. Mutta nyt täytyy lähteä työpaikan (vapaaehtoistyöpaikan, huom!) fundraiseriin! BBL!

Uusi alku, sort of.

Tarkoitus oli bloggailla koko syksy myös, au pair-ajan päättymisen jälkeen jne. Noh, se nyt niinkuin vähän jäi... Nyt on sen verran aikaa kulunut että voin taas jatkaa kirjoittelemista, jos ei muuta niin ainakin suomen kielen harjoittelemisen vuoksi. Olin siis au pairina Massachusettsissa 21 kuukautta. Se oli hurjan pitkä aika joka meni loppupeleissä todella nopeasti. 

Mutta nyt ihan ensimmäiseksi on syytä selvittää perusasiat... Ekaksi: Missä olen? No, olen tällä hetkellä kotona. Se, missä koti on, onkin pidempi tarina. Kotikaupunkini on tällä hetkellä Providence, Rhode Island. Tässä keskustan tuntumassa asustetaan aviomiehen kanssa. Ai mikä aviomies? No, kävi pikkuinen vahinko, ja tapasin, 7kk täällä oltuani, mukavan paikallisen miehen, ja siinä kävi sitten niin että päätettiin mennä naimisiin syyskuun alussa 2012 (kun au pairin duunit oli ohi) ja asettautua tänne asumaan.  

Vähän niinkun näin... Huomatkaa lippu taustalla... 

Mitenniin amerikkalaista? =D

Nyt siis täällä olisi tarkoitus elellä ja olla. Green card-prosessi alkoi lokakuun lopulla vihdoin (on muuten aika kallista hupia, pistän siitä vielä erikseen juttua), ja tammikuun alussa olisi tarkoitus käydä haastattelussa miekkosen kanssa, viranomaiset (Department of Homeland Security, WOOT?!) haluavat tarkistaa että tämä ei ole feikkiavioliitto. Tosin jo sormenjäljet minulta ottanut mies osasi kertoa että skandinaavit eivät muuta USA:an hyvän elämän ja sosiaaliturvan perässä... Oltiin samaa mieltä siis... 

Eli tänne meinasin alkaa kirjoittelemaan kaikkea ulkosuomalaisen elämästä, USA:ssa elämisestä ja mitä nyt muuta sattuukaan tulemaan mieleen. 

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. =)

Mitä tapahtuu? Mikä Ocean State? Häh?

No, VIHDOIN olisi aika alkaa kirjoittelemaan taas... Ulkoasu pitää tuunata, ja jotain sanomistakin ehkä keksiä. Siispä STAY TUNED! 

12 päivää.

12 päivää jäljellä. Uskomatonta mutta totta. 21.8. lähden täältä host-perheen luota ja jätän taakseni tämän arjen. Arjen, joka on ollut elämän suurin osa melkein 2 vuotta. Tulee todella epätodellinen olo. 

Miten sitä osaakaan olla, kun ei ole tätä sirkusta ympärillä päivittäin. Toki tähän aikaan on mahtunut jonkin verran draamaa ja konflikteja ja sitä sun tätä, mutta niitä hyviä hetkiä on ollut niin paljon! Kuten esimerkiksi host-isän "The Hangover"-fanitus, jota lapsetkin nauroivat, kun mentiin autoon tai ravintolaan, niin host-isä käski lasten liikkua, ja sanoi "Not you, fat jesus, slide it on back!". Tai ajoreissu pojan (kohta 8v) jääkiekkoharjoituksiin, ja host-tytön jatkuva selittäminen One Directionista ja kuinka hän haluaa naimisiin bändin jäsenen kanssa ja sitten hän olisi rikas ja kuuluisa ja iloinen, ja sen keskustelun päättänyt host-pojan (edelleen siis kohta 8v!!) puolihalveksuva kommentti "You're such a golddigger!". 

Ja nämä ovat vain viimeisen parin kuukauden kohokohtia, kun niitä on niin paljon... Olen ehtinyt tavata ihanan miehen, käydä Nykissä ja Las Vegasissa ja Montréalissa ja ajellut ympäriinsä täällä ja oppinut ja nähnyt niin paljon uutta. Ja olen kasvanut ihmisenä niin paljon. Omasta mielestäni ainakin. 

12 päivää erottaa minut uudesta alusta, uudesta arjesta ja uusista haasteista ja mahdollisuuksista. Vieläkään siis ei täällä blogosfäärissä suurin osa tiedä mitä aion seuraavaksi puuhailla. Aloitan uuden blogin heti au pair-aikani jälkeen, linkitän uuden osoitteen tänne, ja kutsun toki kaikki nykyiset lukijat seuraamaan höpötyksiäni! 

<3  ;)

Time is running out....

Joo. Elikkäs elikkäs. Kesä on ollut KIIREINEN! On siis tainnut mennä puolisentoista kuukautta viime postauksesta. Tai jotain. Kauan kuitenkin. Viimeksi taisin kertoa host-isän siskon häistä, jotka oli kesäkuun alussa... Eli pistetäänpäs klassisesti ranskalaisin viivoin (tai siis Bloggerin pilkuin...) vähän että mitäs tässä on puuhailtu.

• Kesäkuun puolivälissä saapuivat Suomesta käymään äiti ja yksi pikkuveljistä. Samana viikonloppuna kun he tulivat, olin myös hankkimassa viimeiset creditit yhdeltä au paireille tarkoitetulta kurssilta Quincyssä. Eli oli rankat 1.5 viikkoa sightseeingiä ja shoppailua ja yleistä palloilua (no ehkä ei nyt kuitenkaan ihan törkeän paljon shoppailua), ja tietysti oli ilo saada äidin tekemää ruokaa. Tuttuja makuja, niitä täällä kaipaa. Tuli tsekattua mm. Providence, Boston, Newport ja tietysti Walpole! =D
• Siinä suurinpiirtein samaan aikaan vieraiden saapuessa alkoi myös lapsilla kesäloma. Eli duunia on nyt ollut sitten loman jälkeen arkipäivisin aamusta iltapäivään/iltaan. Kesähän on tunnetusti vanhempien lasten au pairien rankempaa aikaa, kun suurimman osan vuotta saa lillua kotona päivisin kun lapset on koulussa, mutta kesällä niitä täytyy viihdyttää esim klo 9-19. Siinä välillä loppuu kärsivällisyys. Ollaan uitu ja hengailtu ja ties mitä. Poika pelaa jääkiekkoa varmaankin 48 kertaa viikossa, joten ollaan onneksi välillä päästy kuumuutta pakoon jäähallille.
• On myös tultu hengailtua meillä ja C:n luona (tähän väliin huomautus, että yleensä au paireilla ei ole mitään asiaa tuoda poikaystäviään host-perheen taloon, minun host-isäni on hyvin harvinainen tapaus tämän suhteen....), katseltu leffoja kuten Deliverance, Matrix Reloaded ja ties mitä. Viikonloput on menny todella rauhassa, koska viikot on molemmilla raskaita. 
• Niin, on myös tullut käytyä kahdesti Cape Codissa! Ensin äidin ja veljen kanssa kesäkuun puolivälissä, ja sitten taas heinäkuun puolivälissä host-perheen kanssa. Cape on tosi kaunis kesäisin, ja siellä on paljon nähtävää ja tehtävää ja biitsit ovat mahtavat. Host-perheen kanssa olin hotellissa 2 yötä pikkukylässä nimeltä North Truro, joka on vain pari  mailia Provincetownista, joka on Cape Codin pohjoisin kaupunki. 
• Tapasin yhden lemppari-Bruins-pelaajista, Andrew Ferencen, kaupungilla sattumalta. Bongasin hänet yhdestä puistosta, ja törkeänä fanina keskeytin hänen jäätelönsyöntinsä ja pyysin päästä yhteiskuvaan. Jeejee! 
• Ollaan myös saatu nauttia "ihanista kesäkeleistä". Juu, Suomessa ei ole ollut mikään mahtava kesä, mutta kun ulkona on sellaiset lähemmäs +40 ja sisällä talossa sellaiset +32, niin sitten ei enää naurata. Ja ilman ilmastointia on eletty, tietysti... Ollaan myös saatu nauttia muutamista ukkosista, joka on aina tosi jees. Nyt alkaa yöt viilentyä, joten saa sentään nukuttua!
• 4th of July vietettiin miekkosen kanssa Providencessa, ilotulitukset oli oikeen hienot! Tuli käveltyä ihan järkyttävä määrä kämpiltä India Point Parkiin ja takaisin, mutta oli kyllä sen arvoista!
• Käytiin myös katsomassa yhdessä kiinalaisessa ravintolassa (joista saa ylivoimaisesti parhaat drinkit aina!) UFC 148. Vapaaottelu rocks! 

Noniin. Eiköhän tässä sitten ollut ne suurimmat. Nyt on edessä 3 päivän viikonloppu (can I get a "hell yeah"?!) ja sitten maanantaina on COLDPLAYN KEIKKA!!!! Ja meikäläinen menee tietysti sinne hillumaan!! Whoop whoop! 

Nyt alkaa au pair-aikakin olemaan aika kortilla. On enää jotain 27 päivää tms jäljellä. Sitten sen jälkeen onkin jännät paikat monella tavalla. Meinaan alottaa uuden blogin tämän jälkeen, jossa kerron sitten elämästäni ja touhuistani. Luvassa saattaapi olla muun muassa road trip Floridaan ja sitten yksi suuri elämänmuutos (kai sitä siksikin voi kutsua....?). No, kuukauden päästä tiedätte enemmän... ;)


Kuvien sijasta laitan tällä kertaa Coldplayn lyriikoita tähän loppuun...

And the wheels just keep on turning

The drummer begins to drum

I don't know which way I'm going

I don't know which way I've come

Hold my head... inside your hands

I need someone... who understands

I need someone... someone who hears

For you I've waited all these years