Aika palata taas tänne bloggailun maailmaan. On tosi mukava nähdä että blogini kiinnostaa lukijoita, ja olen huomannut että varsinkin Cultural Caren sivujen kautta on moni ihminen löytänyt tiensä tänne. Jos on kommentteja ja/tai kysymyksiä ihan mistä tahansa niin antaa palaa!
Nyt asiaan. Ensinnäkin. Eilen oli Super Bowl XLVI. Olen suuri New England Patriots-fani. Tänään ketuttaa. Piste. Ei siitä enempää. Onneksi täältä kotoa löytyi eilisen jäljiltä paljon lohdutusruokaa poistamaan pahimmat fiilikset. Lapset mainitsivat tuloksesta, mutta minulla ja host-isällä taitaa olla jonkinlainen telepaattinen yhteys, eilistä matsia ei ole mainittu sanallakaan. Kumpikin tietää että tulos ei ollut se, mitä haluttiin. Ensi kausi on taas uusi mahdollisuus, ja toivotaan että pojat saa puolustuspään ongelmat ratkaistua, ja sitten vaan uutta matoa koukkuun.
Pat the Patriot. <3 Kuva Googlesta.
Mitäs muuta... Viikonloput on mennyt taas tuttuun tyyliin Providencessa chillaten. Ollaan kokkailtu, pelailtu pleikkaria, rentouduttu, naurettu ja juteltu kaiken maailman asioista. Au pair-aika lähestyy loppuaan hitaasti mutta varmasti. Puolen vuoden päästä pitää jo alkaa pakkaamaan tavaroita kasaan. Ja jos nämä ensimmäiset vähän päälle 14kk menivät nopeasti, en uskalla edes arvata miten nopeasti eletään jo heinä-elokuuta. Viime kesäkin meni ihan hujauksessa ohi. Kuten olen jo aiemmin maininnut, minulla on jo suunnitelmat elokuulle ja siitä eteenpäin. Homma näyttää selvemmältä päivä päivältä, ei ole enää epäilystäkään siitä, mitä haluan tapahtuvaksi syksyllä. Siitä kuitenkin lisää keväämmällä... (Perheenjäsenet ja muutamat ystävät jo tietävätkin mitä on meneillään, mutta tänne julkiselle puolelle en ole vielä viitsinyt kirjoitella sen enempää.). Jännittää kovasti, mutta uskon että olen tehnyt oikean päätöksen tulevaisuuttani ajatellen.
Rhode Island State House, Providence, RI
Jotenkin on tällä hetkellä sellainen masennuskausi päällä, en oikein keksi mitään tekemistä enkä muutenkaan ole mitenkään super-innoissani mistään. Tiedän tosin aivan täysin mistä se johtuu. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat tällä hetkellä mielessä niin kovasti, varsinkin kun enää tarvitsee jaksaa vain se puolisen vuotta. Työni yritän hoitaa kunnialla, ja olla jakamatta sisäistä ajatusprosessiani julkisesti, mutta päässäni ajatukset jylläävät täysillä. Vaikeaa olla 100% innoissaan tästä päivästä, kun tietää että kaikki tulee muuttumaan parempaan suuntaan ihan kohta. Edessä on uusi alku, ja on vaikea malttaa odottaa. Sitä jotenkin vain elää päivästä päivään ja laskee että paljonko on vielä jäljellä. Yritän tehdä työt, nukkua vapaa-ajalla ja hoitaa asioita eteenpäin ensi syksyä ajatellen.
En todellakaan kadu päätöstäni lähteä au pairiksi, ja olen oppinut paljon, ja kasvanut ihmisenä. Olen saanut uuden perheen, uusia ystäviä ja kaiken tiimellyksen lomassa myös parhaimman poikaystävän mitä osaan kuvitella. Toki työ oli hauskempaa ja jännempää alussa, ja nyt kun toista vuotta tekee suurin piirtein samoja asioita päivittäin, tulee toisinaan sellainen Groundhog Day-fiilis. Tähän kun vielä lisää sen että nykyään elämä on sitä ikuista viikonlopun odotusta, niin motivaatiotaso ja jaksaminen voisi toisinaan olla hippusen korkeammalla.
Ensi kuussa muutan perheen kanssa meidän tämän hetkisestä asunnosta omakotitaloon, joka sijaitsee n. 500 metrin päässä. Eli lähiaikoina on syytä ruveta pakkaamaan tavaroita ja siivoamaan paikkoja. Ihan hyvä sinänsä että on paljon tekemistä, aika kuluu silloin nopeammin. Pitäisi vielä jaksaa raapia kasaan tämän vuoden opintopisteetkin. Tällä hetkellä näyttää siltä, etten jaksa sooloilla mitään yliopistokursseja enää (Vaikka Harvard kovasti kiinnostaisikin. Mutta kun rahaa ei oikeastaan ole, ja se vähä mitä on, täytyy säästää muihin juttuihin.), joten käyn lähikaupungin collegen au pair kurssin x 2, se on suht helppo ja halvahko ratkaisu tähän hätään.
Tarkoitus olisi, että kesäkuun loppuun mennessä on kaikki opinnot ja suurin osa etukäteen hoidettavista käytännön asioista hoidossa, ja voin nauttia kesästä ja vapaista viikonlopuista ja siitä valmistautua pikkuhiljaa yhden ajan loppuun ja uuden alkuun.
Noniin, eiköhän tässä ollut tarpeeksi masentavaa tekstiä hetkeksi. Yritän palata asiaan piakkoin vähän iloisemmalla mielellä. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti