Fundeerinkeja näin perjantain kunniaksi.

Ihana normipäivä taas: lapset olivat sopivan mahdottomia aamulla klo 7, sai tuntea tekevänsä töitä taas hetken aikaa. Esimerkkiongelmina: miten saada 6v poika ymmärtämään että pehmeän paahtoleivänviipaleen reunat kuuluu ja pitää syödä ja miten saada esiteini&lievä adhd 10v tyttö olemaan ihmisiksi. Motkotusta, pyörimistä, haahuilua ja hänelle kuulumattomiin asioihin sekaantumista. Onneksi pieni huoneensiivoushetki klo. 7.25 rauhotti sopivasti. 

No, jottei nyt ihan liian raskaaksi menisi, niin onneksi jo 7.50 oli aika ajaa kakrut koululle ja alkoi au pairin päivävapaa! Saan siis joka arkipäivä nauttia 6,5h vapaasta, jolloin voin pyykätä, järjestellä jotain, hoitaa tiskejä, tai sitten en. Riippuu ihan fiiliksistä. Host-isä on niin rento, että jos en jaksa/viitsi tehdä jotain päivällä, voin tehdä sen illalla, huomenna tai vaikka ensi viikolla, kunhan homma hoituu ja kämppä ja lapset ovat järjestyksessä. 

Muutamasta asiasta (okei, monista asioista!) kyllä nautin täällä niin kovasti! Ensinnäkin siitä että mun host-perhe on niin uskomattoman mukava! Siis tunnen oloni tosi onnelliseksi ja iloiseksi päivittäin, vaikka lapset hyppivätkin silmille toisinaan ihan koko rahan edestä. Työ on sopivan rentoa eikä mitään p:n-tärkeää. Vaikka noudatan "erikoisruokavaliota" ja muu perhe ei, mun tarpeet otetaan todella hyvin huomioon, ja host-isäkin muistaa (huokailujen ja vitsailujen saattelemana) aina tuoda kaupasta sitä aitoa Hellman'sin majoneesia ("That's not good for you, Milla!" "Since you like that mayo so much, you could just drink it out of the bottle!" Vastaukseksi tuli: "I just might..." ja ilkikurinen hymy...), Cokis Zeroa ja kunnon voita, ja jopa tuoreita vihanneksiakin!

Toiseksi: tämä alue on niin täydellinen. East Walpole on rauhallinen, mutta kaikki palvelut ja kaupat ovat pienen ajomatkan päässä. Ja kun on oma auto ja sponssatut bensat, niin onkin helppo huristella minne tahansa lähes koska tahansa. Ja jos ei jaksa täällä kylillä pyöriä, niin 15-20min ajaa Quincy Adamsin metroasemalle ja hurauttaa itsensä vaikka Bostonin Downtown Crossingille shoppailemaan tai Cambridgeen Burdick'sin kautta Harvard Yardille pyörimään. 

Ja amerikkalaiset ovat muuten (suurin osa) todella mukavia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä! Aina kun tavataan jotain perheen tuttuja, lasten kavereiden vanhempia ja ties ketä, niin aina keksivät jotain juteltavaa ja kyseltävää. Tulee aina kovin tervetullut olo, minne tahansa mennäänkin. 

Yksi uskomattomimmista asioista on se, että pääsen Harvardiin kurssille! En olisi ikinä voinut uskoa että se olisi mahdollista! Tässä taas näkee, että riskienotto yleensä palkitaan! Se, että pääsenkö kurssista läpi, onkin toinen tarina. 

Sitten vielä tästä kelistä täällä. Ihanan helppoa ja yksinkertaista: Koskaan ei ole pilvistä turhaan. On joko täysi auringonpaiste tai sitten pilvistä koska taivaalta tulee jotain alas. Ihanaa kun ei ole sitä suomalaista "Pilvistä koska on pilvistä, ja auringonpaistetta ei periaatteestakaan"-keliä.

I <3 New England

Ja jottei nyt mene ihan lässytykseksi, niin tähän loppuun laitan paikallista musiikkia! Nauttikaa! Kyseessä on Dropkick Murphys ja biisi on The State of Massachusetts. 

"She had excuses and she chose to use them
She was the victim of unspeakable abuses
Her husband was violent, malicious and distant
Her kids now belong to the State of Massachusetts"