Hei hei mitä kuuluu....?

Nyt ei runosuoni pulppua kyllä laisinkaan. Tällä viikolla olen ollut täysin aivot narikassa, kun vietän ensin n. 6-7h päivästäni tietokoneen edessä etsimässä työpaikkoja ja lähettämässä työhakemuksia (joissa KAIKISSA näyttää olevan 20-sivuinen kyselylomake joka täytyy täyttää). Sen jälkeen olen hoitanut kotihommia ja syönyt ja loppuaika on sujunut naama kirjassa. 

Hankkisin (Turkulainen konditionaali-imperfekti, huom. Pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa aikaisemmankin maininnan) 10 House of Night-kirjaa tässä vähän aikaa sitten, ja pakkohan ne on kahlata läpi. Olen osan niistä lukenut jo pari vuotta sitten, mutta olin unohtanut mitä niissä tapahtuu, ja uusi kirja julkaistiin kai viime syksynä, joten hankkisin sitten ne kaikki. 

Eli päivät menee tällä kaavalla: 7h unta -> 1h hengailua miehen kanssa -> 7h työnhakua -> 2h kotihommia ja ruokaa ja whatnot ja sitten voi kevyesti kulua jopa 7h naama kirjassa. Welcome to my exciting life in America! Not. 

Huomaan että kävijöitä riittää edelleen, joten pistäkää te ihanat ihmiset siellä ruudun toisella puolella jotain kysymyksiä tai kommentteja tai ideoita tai vaikka Iltalehden mielenkiintoisin "Kääk"-sanalla varustettu artikkeli tonne kommenttiloodaan ja katsotaan josko saisin tätä kirjoitteluakin tapahtumaan vähän useammin. 

PS. Meillä oli iso myrsky. Sitten tuli vettä. Sitten lunta. Sitten vettä. Aurinkoa. Eilen tuli vettä, nyt taas aurinkoa, ja Accuweather sanoo että "Another Weekend Snowstorm For New England". Ei hotsittais ollenkaan. Viikolla on ok keli (ok = mitä tahansa paitsi lunta) ja viikonloppuisin kykitään kotona kun tulee myrsky. 

Näin meillä. Kuva Googlesta.

Tämän vertailun väsäsin itse, yksi syy siihen, miksi uusi lumimyrsky voisi jäädä tulematta. Nemon jälkeen koko Rhode Island muistutti perunapeltoa, koska kaupungit ja osavaltion pomot eivät saaneet mitään järkevää aikaiseksi. Kopioin tähän mieheni sanat: "I felt like I was driving a f***in' NASA Rover on the moon while going through Rhode Island. As soon as I crossed the Massachusetts state line there were coconut palms and white sand beaches."

Että näin. Yritän palata taas asiaan jossain vaiheessa. 

Liikenteestä...

Terveisiä talven ihmemaasta. Tuli vähän lunta. Kolme ihmistä lapioi yli 3h pelkästään meidän drivewayn siistiksi. Jessus mikä kaaos. Mutta joo, on tehnyt mieleni jo hetken aikaa kirjoittaa valituspost....siis informatiivinen katsaus Massachusettsin ja Rhode Islandin liikennekulttuuriin.

Siis kyllä on tämä mesta täynnä kaiken maailman kuskeja. Jos joku on tännepäin suuntaamassa, niin suosittelen henkisesti varautumaan. Olen nyt ajellut taas, 5kk tauon jälkeen, viimeiset pari viikkoa, ja kaikki muistui mieleen heti. Pistetään vaikka ranskalaisin viivoin, ja meinasin laittaa pienen kaavionkin!

• Ensinnäkin. Nopeusrajoitus täällä meilläpäin on lähinnä "nopeussuositus" tai "nopeusehdotus". Harvemmin kukaan oikeasti ajaa 65mph moottoritiellä. Esim. tämä Providencen ja Walpolen väli (n. 45km, muistaakseni), jota olen ajellut tässä lähes päivittäin, on hyvä esimerkki nopeuksista. Providencesta kun lähtee keskustan ramppien kautta, niin voi hyvällä tuurilla heti päästä ajamaan rajoituksen (50) mukaan, mutta useimmiten ei. Hyvänä päivänä mennään 30mph, huonoon aikaan ei liikuta laisinkaan. Jos moottoritiellä on tilaa, niin 80-85mph on ihan normaalia. Sitä huomaa itsekin, että jos joku ajaa "vain" 70, sitä automaattisesti ohittaa kun "ne hidastelee!!!". 

Keskustan liikenteen hitauteen on syy, Amerikan mahtavin liikennesuunnittelu. Nyt tulee kuva ja selitys: 

• Punainen viiva olen minä, yritän päästä joko Massachusettsiin (kartalla ylöspäin) tai kotiin Broadwaylle (kartalla alaspäin). Vihreät viivat ovat Teppo Terävät jotka tökkivät, kykkivät tai ryysivät menomatkalla ja siniset takastulomatkalla, kun yritän päästä kotiin. Kuvan yläosassa on moottoritie 95 ja Rhode Islandin valtatie 146 liittymä. Menomatkalla 2 kaistaa moottoritielle, ja 2 valtatielle, ja sama toisin päin. MUTTA. Kukaan, ei siis KUKAAN, ei kiinnitä huomiota KOSKAAN että minneköhän tästä ollaankaan menossa. Tuloksena on ryysis ja kaaos AINA. Moottoritie voi olla tyhjä, mutta silti tuo kohta on aina kamala. 2 oikeanpuolista ja 2 vasemmanpuolista jengiä koittaa sekoittua toisiinsa, ja hei, jos bongaa vasta liittymän kohdalla että "OHO, munhan olis pitänyt tässä poistua moottoritieltä" niin ei se mitään! Senkun vaan rynnii kahden kaistan yli ja sulkuviivojen yli rampille! Helppoa kuin heinänteko! 

• Seuraavaksi, kaistanvaihto. Älä KOSKAAN käytä vilkkua. Se on osoitus heikkoudesta, ja siitä että viereisellä kaistalla ajelevan on syytä kiihdyttää, jotta ehtii sinun edellesi, ettei vaan päästä ketään eteen. Parhaiten pääsee haluamalleen kaistalle siirtymällä yhtäkkisellä sivuttaissuuntaisella liikkeellä asianomaiselle kaistalle, mitään sen suurempia miettimättä tai katsomatta. Voi sitä vilkkua juhlan kunniaksi kerran väläyttää. Ehkä. Sama idea toimii moottoritielle liityttäessä. Sinne vaan, turhaa takaatulevia on kytätä. Kyllä ne väistää kunhan tarpeeksi kova kuolemanpelko iskee. 

• Sitten on nämä hidastelijat. Joskus on auto täynnä sekalaista jengiä, toisinaan pelkkä kuljettaja, ja auto menee keskikaistalla normaalia hitaammin. (Jos hidastellaan, niin hidastellaan sitten siellä oikeanpuolisella kaistalla, jookos?). Koskaan ei tiedä mitä siellä hidastelevassa autossa tapahtuu. Siellä voi jengi olla puhelimessa, meikkaamassa, syömässä, vaihtamassa vaatteita tai pelkäämässä maastakarkoitusta. Jos sinä, lukija, ajelet täällä meilläpäin ja hidastelet, huomaat sen kyllä kun jengiltä palaa hihat. Porukka rynnii ohi molemmin puolin (mitenniin oikeanpuolimmaisin kaista ei ole ohituskaista?) ja jos niitä oikein kyrsii, niin menevät ohi ja palaavat sinun eteesi. Mitä lähemmäksi etupuskuriasi edelläajava kaistanvaihtonsa ajoittaa, sitä ärtyneempi hän on. Helppoa!

• Bonusmainintoina "soccer moms" jotka joko taskuparkkeeraavat tai peruuttavat parkkipaikallensa (aina hauskaa katseltavaa kun avaruussukkulan kokoinen vehje on PAKKO peruuttaa ruutuun, ilman että on taitoja) ja epäilyttävät autot joista käryää epäilyttäviä hajuja (if you know what I mean).

Tällaista tänään. Ja muistakaa, keltainen valo tarkoittaa KIIHDYTÄ ja punainen valo tarkoittaa VIELÄ EHTII. 

Tervetuloa meille! =D

Yllätysten yö

Mikäs sen parempi otsikko blogipostaukselle kuin erään Matti Nykäsen biisin (ja albumin! vuodelta -92!) nimi! Sillä viime sunnuntai oli yllätysten yö. Tai no, ilta ainakin. Istuttiin kotosalla miehen kanssa, ja yhtäkkiä soi puhelin. No, minäpä vastaan, ja kukapa muukaan soittelee kuin ex-host-isä. Rupesin jo miettimään että mitäköhän asiaa hänellä mahtaa olla, kun ollaan viimeisten 5kk aikana lähinnä harvakseltaan tekstailtu kuulumisia. Kohteliaasti hän ensin kysyi kuulumiset, ja sitten asiaan: heidän nykyinen au pairinsa oli Meksikossa lomalla, ja ilmoitti  sähköpostitse sovittuna lomaltapaluupäivänä, että hän ei tulekaan takaisin, vaan lähtee kotiin Itävaltaan. Ja että avaimet ja puhelin ovat huoneessa. Host-isä kävi tapansa vastaisesti vilkaisemassa au pairin huonetta, ja totesi sen olevan tyhjä. Kaikki tavarat olivat poissa. 

Että näin. Ja tämä tarkoittaa siis sitä, että he ovat seuraavat viikot ilman lastenvahtia. No, hän sitten kysäisi että olisko minun mahdollista palata tuttuun duuniin siksi aikaa kunnes he hankkivat uuden au pairin. Kun nyt edelleen olen työttömänä, niin heidän epäonnensa on minun onneni. Ja tällä kertaa diili on HIEMAN parempi: Ei aamuja, ei öitä, ei viikonloppuja, olen töissä  arkisin 14-18 (tai 19) noin suurinpiirtein. Ekstratunteja jos sovitaan etukäteen, ja ne korvataan tietysti myös. Au pair-auton sain itselleni käyttöön 24/7, jotta voin ajella töihin ja kotiin ja minne nyt huvittaa. Kaupan päälle vanha tuttu työsuhdepuhelinkin. Palkka on sama, mutta tunteja tulee 20-25 sen yhdeksänky....siis 45 sijaan. (Ei kai nyt kukaan au pair joudu koskaan tekemään  minuuttiakaan enemmän kuin 45 tuntia viikossa. Silly me.) 

Tällaista siis meillä. Nyt on ainakin töitä ja tuloja. Palaan bloggailemaan taas viikonloppuna!

Musiikkia arkipäivään...

Nyt ei ole tullut kirjoitettua vähään aikaan, ja en tänään nyt ole oikein bloggailutuulella (ehkä perjantaina eri fiilis), mutta sen sijaan voin tarjota muutaman jotka joko soivat iPhonessa juuri nyt tai tuovat mieleen juttuja täältä Jenkeistä.

Ensimmäisenä Alex Claren Too Close. Jostain syystä tämä vaan toimii. Mahtava fiilis biisissä, vaikka video onkin aika outo. Taitaa olla aika kovassa radiosoitossa ympäri maailmaa (tai ainakin Spotifyssa on suosittu), mutta samapa tuo!

Seuraavaksi jotain aivan muuta. Nimittäin Wu-Tangin humppaorkesteri kappaleellaan C.R.E.A.M. Mieheni on suuri fani, joten kuulen tätäkin biisiä aika usein. Ei mikään huono veisu laisinkaan, mutta ei ihan eka valinta omalla playlistillä. Tämä kuuluu jenkkibiisien listaan, koska tästä tulee mieleen kaikki ghetot ja hämärät tyypit joita täällä näkee vähän väliä. Me asutaan vähän epäilyttävämmän (okei, paljon epäilyttävämmän) kaupunginosan naapurissa, ja siellä kun kävelee iltaisin niin musiikki raikaa ja marijuana haisee. Uskokaa tai älkää, mutta siihenkin tottuu aika nopeasti. Ihmisiä on joka lähtöön. Toki jotkut Suomessakin ajaa torin ympäri ja gangstailee ja kuuntelee Wu-Tangia ja muuta räppiä, mutta sen tyylinen musiikki mielestäni kuuluu enemmän tänne ympäristöihin kuin Lausteen S-marketin parkkipaikalle. (Kyllä, olen turkulainen.). Biisien tarinat kertovat tiettyjen ihmisten arjesta täällä (tai kertoivat, tämäkin klaani on ollut aktiivinen jo kymmeniä vuosia). Niistä asioista ei suomalainen, sosiaaliturvaan ja rauhalliseen elämään tottunut wannabe-Elastinen paljoakaan pysty ymmärtämään. Dolla dolla bill y'all. Ja tämän biisin melodia on muuten ihan paras. 

Sitten on pakko jakaa Toby Keithin American Ride. Hyvin, hyvin amerikkalainen biisi ja video. Katsokaa se. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Siinä näkyy kaikenlaista politiikkaan ja elämään liittyvää kritiikkiä. Ja hei, tämä on tätä "kantri"-musiikkia sitten! (Oikeesti hei. Kantrimusiikki? Kantri?!) No, jokatapauksessa. Tässä tämä taidepläjäys.

Lopuksi vielä IHANA fiilisbiisi. Tämä ei tarvitse mitään selityksiä tai selvityksiä. Ja äiti, jos et tykkää niin samapa se! =D

Tässä viihdettä hetkeksi, yritän palailla loppuviikosta ja kirjottaa enemmän miten täällä menee tällä hetkellä. Elikkä took tu juu leitör!

Vihdoin!!

JEEEE!!! Haastattelu meni hienosti ja green card saapunee postissa n. viikon sisällä! Olin todella hermostunut aamulla ja melkein voin huonosti, kun olin niin stressaantunut. N. klo 14 saavuttiin USCIS-toimistolle paperit ja valokuvat mukana, ja tavattiin meidän asianajaja. Mentiin turvatarkastuksesta läpi ja odotusaulaan. Siellä sitten odoteltiin ehkä 45minuuttia (kun oltiin niin ajoissa) ja sitten aviomies ja asianajaja kutsuttiin sisään. Minut jätettiin odottelemaan odotustilaan vielä. Siinä meni sitten ehkä 10 minuuttia, yllättävän lyhyt aika, kunnes minutkin kutsuttiin haastatteluhuoneeseen. 

Ensin sain toteuttaa taas yhden "Only in America"-jutun, eli sain vannoa valan! Elikkäs piti nostaa oikea käsi ylös ja kuunnella maahanmuuttoviraston tädin kysymys: "Do you swear to tell the truth, the whole truth and nothing but the truth?" (ei muuten sanonut täti "so help me God" tms siihen loppuun, mikä oli mukava yllätys.). Vastaukseksi kelpasi ihan "Yes." Sitten istusin aviomieheni viereen (asianajaja istui meidän takana). Näin että siinä pöydällä oli ainoastaan meidän vuokrasopimus, ei muita todisteita. Sitten alkoi kysymyslista. Piti antaa passi ja muut maahantuloon käytetyt paperit, eli I-94-lomake. Tarkistettiin nimi ja osoite. Sitten tarkistettiin vastaukset eri kysymyksiin, mitä lomakkeissa oli kysytty jo aiemmin (Oletko koskaan ollut/Aiotko koskaan olla: prostituoitu, vakooja, terroristi, kommunisti, moniavioinen jne). Mielenkiintoista oli myös asekoulutusta käsittelevä kysymys, johon virkailija vielä lisäsi kysymyksen, että osaanko ylipäätään käyttää asetta. 

Sitten odottelin että mitä se virkailija oli keksinyt meidän "päänmenoksi", eli mitä vaikeita, parisuhteeseen liittyviä, kysymyksiä minulta kysyttäisiinkään, ja mitä kaikenmaailman todisteita hän haluaisi nähdä. No, ekaksi piti selvittää vanhat osoitteet (vain 2!), sitten että miten tapasimme ja mitä teimme ekoilla treffeillä. Virkailija naureskeli ja oli muutenkin tosi rento (ja oli ollut mieheni kanssa myös). Sitten hän kysyi miten päätimme mennä naimisiin, ja että kumpi kosi tms. Viimeisenä "vaikeana" kysymyksenä hän halusi tarkistaa kenet perheenjäsenet mieheni on tavannut. Olipa hankalaa. Ei haluttu nähdä pankkilappuja, ei postia, ja kuviakin piti melkein pakottaa katsomaan. Loppu oli pelkkää kosmetiikkaa, ja sain käteeni lapun, jossa luki heti ekalla rivillä näin:

"Congratulations! Your application has been recommended for APPROVAL."

Ja kun tultiin kotiin, tarkistin USCIS.gov-nettisivun kautta meidän hakemusnumerolla, että mitäs siellä sanotaan, ja siellä sanottiin seuraavaa:

"On January 8, 2013, your I-485, APPLICATION TO REGISTER PERMANENT RESIDENCE OR TO ADJUST STATUS was approved. You will be notified of the decision by mail. Please check our website at www.uscis.gov for further updates on your case, including when the approval notice is mailed."

Eli näin se homma hoituu! Koko haastatteluun kului ehkä 15-20 minuuttia! Haluan tässä kohtaa huomauttaa, että meidän haastatteluprosessi oli TODELLA epätavallinen. Joillain pariskunnilla voi mennä tuntikausia haastattelussa, ja todisteita pitää olla rekkalastillinen. Joten meillä kävi todella hyvä säkä! 

Nyt alkaa sitten pikkuhiljaa työnhaku ja normaali elämä. Iso JEE sille!

Valokuvia ja vapaaehtoistelua

Kello on paikallista aikaa 1 yöllä, ja meikäläinen lilluu edelleen hereillä. Olen ilta/yötyöläisleski, eli mies lähtee kotoa n. klo 13 iltapäivällä töihin, ja palaa kotiin siinä klo 2 aikoihin, eli jos arkena halutaan viettää aikaa kimpassa, on minunkin syytä elää hänen rytmissään. Blogit on luettu, facebook-pelit pelattu (kun on työtön ja harrastukseton ja autoton, niin Farmville ei loppujenlopuksi olekaan niin tyhmä peli...Kröhöm...), niin voisin vaikka pistää muutaman kuvan tänne, ja vaikka kertoa tämän illan vapaaehtoistyövuorosta. Ja huomatkaa: Mukana on myös random-kuvia!

Meillä oli kaupassa pari viikkoa sitten ruusukaaleja

 ihan luonnollisessa habitaatissaan!

Olen siis toisinaan, kerran, pari, viikossa vapaaehtoisena työntekijöiden omistamassa pikku ruokakaupassa, joka keskittyy luomu- ja lähiruokaan. Työtehtäviin kuuluu kaikki "nakkihommat" ja yleinen hengailu. Yleensä olen siellä 16-20. Aluksi käyn läpi vihannekset ja hedelmät (vanhat veks, uutta tilalle), sitten maitokaapin (täyttöä), ja sitten muuta sälää suoristelemaan ja täyttelemään. Tuohon vuoroon kuuluu myös sulkemishommat, eli tiskit, siistiminen ja niin pois päin. Välillä kaupassa on valitettavasti hyvinkin hiljaista, mutta hupia riittää silti. Tänään putiikkia pyöritti allekirjoittaneen lisäksi naiskollega, noin viisikymppinen K ja mieskollega, vajaa kolmekymppinen C. Heidän kahden kanssaan tulen parhaiten toimeen, joten on todella kivaa että normivuoro on yleensä heidän kanssaan. K hoitaa yleensä kassaa ja C on minun "orjapiiskurini", eli kertoo jos on jotain ekstratehtävää jonka voisin hoitaa pois alta, mutta yleensä hänkin haahuilee ympäriinsä tai väsäilee jotain omiaan. 

Ikävä on kesää, Providence on todella mukava, "Turkumainen" mesta.

Tänään sattuikin sitten olemaan hiljaisempi päivä konttorilla, vähän järjestelin jotain vihanneksia ja kananmunia, mutta suurin osa illasta jammailtiin musiikin tahtiin ja höpöteltiin ja naurettiin kolmestaan kaikkia typeriä juttuja. Musiikki pauhasi täysillä, ja yhteislauluina ja -tansseina vedettiin kaikkea R. Kellystä Van Haleniin ja Justin Timberlakesta Beastie Boysin kautta Guns N Rosesiin. Mietin vaan miltä meno näytti ohikulkijoiden silmissä... Mutta hauskaa oli! 

Meidän kotikulmien risteys. Providencessa yleensä katukylteissä näkyy myös kaupunginosa, 

meidän on Federal Hill. Eri kaupunginosilla on eri maineet, kuten kaikissa muissakin 

kaupungeissa. Täällä itsensä paikantaminen on vielä helpompaa, kun jo heti kyltistä näkee onko

 paikassa, jossa kannattaa olla...

Koska työpaikka myy kaikkea lähiruokaa ja luomua ja muuta hyvää, niin yleensä illallistarpeet tulee aina työvuoron aikana noukittua sieltä. Tänään tein ruuaksi Narragansett Creameryn (Rhode Islandin yksi juusto- ja jogurttifirma) Queso Blancoa paistettuna voissa, Jansal Valleyn supernannaa Applewood Smoked pekonia ja alle 10km päässä kasvaneen luomunaudan jauhelihasta väsäsin parit pihvit, jotka päällystin Uusiseelantilaisella fontina-juustolla, joka noukittiin mukaan Whole Foods Marketista viikonloppuna. Pari vihannesta oli pakko heittää lautaselle näön vuoksi...

Lopputulos näytti siis tältä!

Loppuun vielä netistä napattu kuva (kameraa ei ole sattunut ehtimään vetämään esiin kun kyseinen bussi on ohi hurahtanut) Rhode Islandissa pyörivästä paikallisbussista, joka varoittaa ihmisiä syöttämästä lapsilleen liikaa sokeria. Meinasin pyörtyä kun näin sen ensimmäisen kerran! Kerrankin fiksu mainoskampanja. Tämän faktapläjäyksen tarjoaa Rhode Island Department of Health.

Niinkun näin! Hyvä!

Tällaista tänään, myöhemmin lisää! 

Maahanmuutto & vihreä kortti

Noniin, nyt on sopiva hetki valottaa hieman tätä maahanmuuttoasiaa, kun olen yksin kotona kaikkien "holidaysien" jälkeen. Löhöttiin miehen kanssa 5 päivää kotona, sitten miekkonen oli 2 päivää töissä, ja löhöttiin toiset 5. Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi rentoutuneena (vaikka allekirjoittanut onkin rentoutunut jo elokuun lopusta saakka...). Varoituksen sana: megapostaus tulossa siis.

Maahanmuuttoprosessista siis on kyse. Mies on USA:n kansalainen syntymän kautta ja minä olin jo laillisesti täällä, eli saatiin lähettää kaikki paperit samassa kasassa, sen sijaan että odotettaisiin ensin miehen papereiden läpimenoa ja sitten vasta lähetettäisiin minun nippu) Meidän prosessi on ollut seuraavanlainen. Laitan vielä päivämäärätkin, jotta kiinnostuneet voivat nähdä miten nopeasti meillä on tämä mennyt.

• Lokakuun puolessavälissä 2012 (muutaman tapaamisen jälkeen) viimeisteltiin paperipino maahanmuuttoasianajajan kanssa (jota suosittelen jokaista hankkimaan!!), iskettiin 2 shekkiä tiskiin, 1400 dollaria maahanmuuttokuluja ja 600 dollaria asianajajan bensarahoja, ja allekirjoitettiin dokumentit I-130, I-485, I-765 ja muutama muu.  (Kiinnostuneet ja tylsistyneet löytää tiedot osoitteesta www.uscis.gov ) Hakemuksessa oli mukana myös lääkärintodistus suljetussa kirjekuoressa (jossa perustiedot, rokotukset, keuhkoröntgenin tulokset yms), valokuvia, miehen verotiedot ja palkkatiedot (köyhillä ei ole mitään asiaa sponsoroida ulkomaalaisten green cardeja) ja muuta mukavaa. Ja ei kun odottelemaan!

• Lokakuun 29. päivä USCIS (siis United States Citizenship and Immigration Services, joka on Department of Homeland Securityn alainen virasto) oli vastaanottanut paperipinon, ja siitä ilmoitettiin kirjeellä vajaata viikkoa myöhemmin. Kirjeessä oli mukana myös kuitit, eli shekit hyväksyttiin. (Nippelitieto: DHS voi hylätä shekit jos niissä lukee jotain muuta kuin tasan tarkkaan "U.S. Department of Homeland Security")

• 9.11.2012 saapui jälleen kirje, jossa kutsuttiin "Biometrics Appointmentiin" 19.11.2012, elikkäs sormenjälkien ja valokuvan ottotapahtumaan DHS:n paikallistoimistoon. Valokuvan otosta en tiennyt etukäteen, olin aika räjähtäneen näköinen kuvassa... Paikan päälle piti saapua ajoissa, eikä minuuttiakaan myöhässä, kutsu annettiin sedälle tiskillä ja sitten täytettiin paperi johon tuli pituus, paino, silmien ja hiusten väri, nimet, osoitteet ja muut. Sitten sai siirtyä erivärisille tuoleille odottamaan, mutta kun nyt satuin olemaan ainut asiakas, en ehtinyt nauttia spesiaalituolista, vaan sain mennä suoraan sormenjälkisedän luo. Hän oli oikein mukava mies, höpötteli niitänäitä ja otti sormenjäljet viiteen kertaan ja valokuvat ynnä muut. 

• Tämän jälkeen alkoi jännin vaihe, eli biometriset tiedot ja koko nivaska käytiin läpi DHS:än JA FBI:n voimin. Eli taustatarkistus ja kaikki terrorismijutut ja kaikki vanhat natsipuolueen jäsenyydet (USA:ssa käyneet tietävät mistä puhun) selvitettiin. 

• Mitään shokeeraavaa ei näyttänyt löytyneen, sillä 3.12.2012 saapui kutsu haastatteluun. Haastattelu on ALLE VIIKON PÄÄSTÄ 8.1.2013. Sinne pitää tuoda henkkareiden ja aviomiehen lisäksi kaiken maailman papereita ja valokuvia jotka todistavat, että ollaan "ihan oikeesti kimpassa". Eli pankkipapereita, laskuja, postia mitä ollaan saatu ja sitä sun tätä. Asianajajan mukaan DHS-hemmot erottavat meidät ja haastattelevat erikseen, kyselevät perusjuttuja, kuten toisen osapuolen vanhempien nimet ja voivat vaikka pyytää piirtämään makuuhuoneen pohjapiirroksen. Kaikkea mitä tarvitaan selvittämään suhteen aitous. Jos kaikki sujuu hyvin, green card tupsahtaa postiluukusta tammikuun puolivälin jälkeen.

Eli näin se sujunee, jos kaikki menee hyvin. Kallista on, ja tosiaan vähätuloisten ei kannata yrittää ilman suunnitelmia tätä, sillä meikäläinenhän ei saa tehdä palkkatyötä laisinkaan tämän prosessin aikana. eli 3-6kk ainakin pitää varautua elämään yksillä tuloilla. Meilläkin on ollut aika tiukkaa välillä, mutta onneksi ollaan jo loppusuoralla!

Jos jollain on kysymyksiä niin kommenttilootaan vaan!

Sokerihumalaa ja uudenvuodenlupauksia

Nyt kun kerran lupasin kirjoitella useammin, niin täältä pesee ja linkoaa!

Joulunpyhät meni aika rauhallisesti kotosalla kahdestaan miehen kanssa. Tein pipareita, joulutorttuja ja perunalaatikkoa, pakkohan niitä on jouluna olla. Äiti lähetti paketissa luumuhilloa ja piparkakkumaustetta, joten eikun hihat ylös ja leipomaan! Joulutortut nyt eivät olleet mikään hirvittävän vaativa luomus, mutta piparit ja perunalaatikko aiheuttivat päänvaivaa. Ensinnäkin, perunat olivat Walmartista, ja jotain Ö-laatuisia. Eivät pirut halunneet imeltyä laisinkaan. Ja piparitaikinan veivaamiseen tarvittiin raavasta miestä, kun muita kodinkoneita ei oikein ole vielä toistaiseksi.

No, joka tapauksessa, kaikki päättyi ihan hyvin, meillä oli myös 7 dollarin Walmart-savukinkunpala, oli muuten ihan jees, kun katsoo hintaa ja kauppaa. Ja sitten oli tietysti vähän karkkia ja sipsiä ja keksiä ja muuta roskaa. Joulu on onneksi vaan kerran vuodessa, sen verran turvonnut olo on kyllä nyt jälkeenpäin. Katseltiin jouluaattona myös "How the Grinch Stole Christmas", se aito alkuperäinen animaatio siis, ei sitä Jim Carreyn leffaversiota. Tämä oli siis jo kolmas jouluni USA:ssa, pikkuhiljaa alkaa niitä uusia perinteitä syntyä. Ehkä ensi vuonnakin istutaan vierekkäin sohvalla kutomassa ja katsomassa dokumentteja. 

Nyt välipäivinä on tarkoitus kesyttää keittiössä oleva, uhkaavankokoinen tiskivuori, ja valmistautua uudenvuodenhulinoihin. Suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta lompakko on päättänyt ettei ainakaan hirveen glamuröösiä juhlintaa tällä kertaa tapahdu. Varmaan keskustaan mennään katselemaan ja kiertelemään, jotain taiteiden yön tapaista juttua pitäisi ainakin olla meneillään. Ilotulituksista en tiedä, mutta 4th of July-tulitteet olivat aika hienot, ehkä muistot niistä riittävät, jos tänä vuonna ei uutenavuotena räiskitä. 

Uudenvuodenlupauksiakin tehdään miehen kanssa kimpassa. Lista näyttää tällä hetkellä tältä:

• Ei viljaa (goodbye leivät ja donitsit ja keksit ja....) eikä maissia yms riisiä, pastaa jne
• Ei sokeria
• Ei kasvi- ynnä muita höttö-öljyjä
• Ei tärkkelystä (perunat veke, kaikissa muodoissaan)
• Ei Ö-laatuista väärin ruokittujen eläinten lihaa
• Ei pikaruokaa (siinä haastetta kerrakseen!)

Sen sijaan:

• Luomuvihanneksia (niin paljon kun budjetti ja valikoima sallivat) + jotain hedelmiä vähän
• Luomulihaa, tai ainakin pienempien firmojen tuotteita
• Luomumunia
• Juustoja, voita, oliiviöljyä
• Pähkinöitä
• D3-vitamiinia + muut tarvittavat 
• Pienten firmojen ja farmien tukemista
• Fiksua, kroppaa vahvistavaa liikuntaa

Näillä nyt päästään alkuun. Joulunpyhät on mennyt sokerihumalassa ja ilmapallo-fiiliksessä, joten tammikuun alusta heti palataan taas ruotuun. Tällaiset asiat on hyvä kirjoittaa muistiin itselleenkin, ne konkretisoituu jotenkin paremmin sillä tavalla. Tai ainakin toivon niin. 

Ihan oikeasti ihan kohta kerron sitten siitä maahanmuutosta. Ehkä huomenna. 

Ja pistäkää hei kommentteja ja kysymyksiä tonne kommenttilootaan jos niitä tulee mieleen! =)

Viikonloppu

Tämä viikonloppu on sujunut mukavissa tunnelmissa. Ollaan vietetty aikaa miehen kanssa kaksistaan, katseltu leffoja ja telkkaria, ja kokeiltiin virkkaamista! Huom. siis macho amerikkalaismieheni innostui kokeilemaan, ihan siitä syystä, että olisi mukavaa osata tehdä itse vaikka pari sukkia jos ei muuta. 

Perjantai-iltana oltiin vapaaehtoistyöpaikkani varainkeruutapahtumassa. Kyseessä on lähi- ja luomuruokaa myyvä työntekijöiden omistama kauppa ja kahvila pari korttelia meiltä. He keräsivät rahaa "food truck":ia varten. Eli siis...öööö...ruoka-auto? Siis ravintola pyörillä tms. Siellä oli musiikkia ja runoja ja tiesmitä. Oli ihan hauskaa viettää aikaa mukavien ihmisten kanssa. 

Eilen käytiin Wrenthamin outleteilla, New England-tyyliin Dunkin Donutsin jääkahvit kädessä käveltiin kylmänä talvipäivänä kaupasta kauppaan ja katseltiin tavaroita. Mies löysi itselleen $15 farkut. Ihan hyvä diili! Käytiin myös Bed,Bath&Beyondissa ja JoAnn Fabricsissa, eli kodinkamaa ja käsityö/askartelu/härpäkettä katseltiin ihan aikamme kuluksi.

Nyt vaan toivotaan että tärkeä paketti Suomesta löytää tänne kauas, siellä on piparimaustetta, luumuhilloa ja turkinpippuripurkkaa! Nam nam! Mieheni syö sujuvasti jo kaikkea salmiakkia (turkinpippuri volcano on kuulemma suosikki, mutta muutkin aina katoaa pussista...), joten molemmat odotetaan innolla. Paketissa pitäisi myös olla jääpalapusseja (miehen kommentti: Siis mitä? Mitä ne on?) ja leivinpaperia. 

Viikon päästä toivottavasti on joulutortut ja piparit ja laatikot tehty. Ainut mitä tänä vuonna jää puuttumaan on kinkku. Ensi vuonna sitten! 

Yritän huomenna valottaa vähän tätä maahanmuuttoasiaa, että miten prosessi on meillä edennyt ja mitä on vielä edessä. 

Blogin nimestä vielä...

Eli siis unohdin ihan mainita miksi nyt otsikossa lukee "Ocean State of Mind" eikä se vanha tuttu Bay State of Mind. Noh, Bay State on Massachusettsin osavaltion lempinimi, mutta eihän sen nyt sovi, kun asun Rhode Islandissa tällä hetkellä. Ja tämän paikan lempinimi on siis The Ocean State. 

Tällattis. Kuva Googlesta, mistäs muualtakaan. Koko ei ole 1:1 btw... ;)

Näin on ratkaistu tämäkin mysteeri. Toivon mukaan vielä tänään ehdin kirjoitella vähän lisää tästä paikasta, jossa asun, ja ehkä vähän alkaa selvitellä miten päädyin tänne ja miten tästä jatketaan. Mutta nyt täytyy lähteä työpaikan (vapaaehtoistyöpaikan, huom!) fundraiseriin! BBL!